Ensimmäiset neuvolakäynnit

Neuvolassa käydään läpi odotusajan noin kerran kuukaudessa. Oman kokemuksen mukaan neuvolassa on aina ollut mukava ja tervetullut fiilis. Siellä ollaan kiinnostuneita tietenkin vauvasta, mutta myös tulevista vanhemmista. Eniten minua on ilahduttanut miesten huomioiminen. V on ihan yhtälailla tervetullut ja tärkeä osapuoli neuvolakäynneillä. Hänen kuulumisensa ovat yhtä tärkeitä, kuin tulevan äidinkin. Isän on mahdollista halutessaan mennä myös ihan omalle neuvolakäynnille, jossa keskustellaan isän terveydestä ja tehdään terveystarkastus. Isät jäävät aika helposti ulkopuolelle "terveysseurannasta", jos eivät armeijan jälkeen ole tiiviisti työterveyshuollon piirissä. Mun mielestä on tosi hienoa, että myös isän terveystarkastus on osa neuvolaseurantaa. Kaikkihan me halutaan, että lapsen molemmat vanhemmat on terveitä ja voi hyvin.

Ensimmäinen neuvolakäynti (tavallisesti raskausviikoilla 8.-12.)

Oma neuvolani taisi sijoittua juuri tuohon viikolle 8. Olin oman käyntini suhteen aika hätäinen ottaessani yhteyttä neuvolaan ensimmäisen kerran (enkä varmasti ole ainoa..). He olivat ystävällisesti antaneet minulle ajan heti, kun se on mahdollista tai järkevää, eli viikolla 8. Silti ensimmäisen neuvolan odottelu tuntui loputtoman pitkältä. Olihan minulla ehtinyt alkaa ja jo loppuakin valtaisat pahoinvointiviikot! Googlesta olin selvittänyt, ettei se pahoinvointi kovin usein lopu vielä näillä viikoilla ja tullut tietenkin hiukan pelokkaaksi myös tästä asiasta.

Omat huolenaiheeni eivät sinänsä ratkenneet neuvolassa, vaikka se on ihan ymmärrettävää. Eihän sellaisesta 8 viikon ikäisestä pavusta saa välttämättä sydänääniä kuulumaan, vaikka kuinka yrittäisi. Neuvolassa tutustuimme ensin mittauspisteisiin - neuvolaan tullessa punnitaan oma paino, mitataan verenpaine ja otetaan pissasta proteiini ja sokeri liuskatestillä. Kannattaa siis mennä neuvolaan aina hiukan aiemmin, jotta esimerkiksi syke ehtii mukavasti tasaantua ennen verenpaineen mittausta. En tosin ole varma, onko kaikissa neuvoloissa samanlainen käytäntö siitä, että tulijat itse tekevät mittaukset. Meillä Porvoossa kuitenkin niin ja ihan mukavasti varmasti toimii. Ensimmäisellä kerralla kierrettiin mittaukset yhdessä ja otettiin myös pituus ja hemoglobiini sormesta.

Ensimmäisessä neuvolassa juteltiin monipuolisesti elämäntilanteesta, terveydentilasta ja sairashistoriasta. Kummaltakin tiedusteltiin myös ihan lähisuvussa esiintyviä sairauksia ja ylipäätään omien vanhempien elintapoja. V täytti tässä tapaamisessa myös terveystietokyselyn. Saimme siinä kertoa opiskelutilanteesta ja mahdollisista suunnitelmista, nykyisestä asumismuodosta ja työtilanteesta. Tapaamisessa puhuttiin toki myös siitä, millainen elämänmuutos tämä raskaus on sekä fyysisesti että henkisesti. Ensimmäisellä kerralla sai myös hiukan käsitystä siitä, milloin neuvolassa aina käydään ja milloin on mahdollisuus osallistua sikiöseulontoihin. Neuvolasta sai mukaan ison kasan esitteitä, jotka käsittelivät raskausajan ravitsemusta, vitamiinitarpeita ja liikuntasuosituksia. Sain myös numeron josta voi tiedustella äitijumppaan osallistumista, mutta kohdallani se tuntui aikaiselta siinä vaiheessa.

Neuvolassa uskottiin sinisin silmin kaiken olevan hyvin ja lapsen kasvavan ja kehittyvän juuri niin kuin pitääkin. Välillä minun puuhkaista, että mistä sinä sen tiedät, eihän kukaan ole teettänyt minulla edes raskaustestiä? Sikiöseulontojen ensimmäiset laboratorionäytteet sai käydä antamassa jo seuraavalla viikolla. Näihin näytteisiin palattaisiin sitten enemmän ensimmäisessä ultrassa, johon tulee kutsu sairaalasta äitipolilta.

Toinen neuvolakäynti (tavallisesti viikoilla 12.-14.)

Toisen neuvolakäynnin yhteydessä pääsi tapaamaan myös lääkäriä. Tässä vaiheessa pikku tyyppi oli tavattu ensimmäistä kertaa ultrassa noin viikkoa aiemmin. Suuri kivi oli vierähtänyt harteilta ja raskaus oli jo paljon konkreettisempi. Ensimmäisessä ultrassa minua oli ääneen onniteltu, ihan välittömästi kun ultralaite oli asetettu mahalle. Se oli mukavaa, sillä ennen ensimmäistä ultraa oli koko arki ja ympäröivä ilmapiiri ollut lähinnä ahdistunutta ja pelokasta. Siinä tilanteessa yksi varovainen onnittelu tuntui äärettömän mukavalta.

Tein itsemittaukset kuten olin hienosti edellisellä kerralla oppinut. Verenpaine oli mukavasti noususuuntainen (minulla se on aina ollut liian alhainen), paino oli tasaantunut alun ylös ponnahduksen jälkeen (nestelasti..) ja hempparikin mukavasti noussut pari pykälää (olen myös anemiaan taipuvainen). Ohut ja hitaasti pumppaava veri on ollut minulla pienoinen ongelma lähivuosina, kun joskus päässä heittää ja olen jatkuvasti väsynyt. Myös urheilusuorituksissa olen tämän huomannut, vaikka omilla arvoillani ei ole vielä sinänsä tarvetta toimenpiteisiin. Tässä neuvolassa siihen asiaan positiivista!

Paikalla oli sijainen, joten en päässyt tapaamaan edelliskerrasta tuttua neuvolatätiä. Eihän se haitannut, ihan samalla tavalla vaihdoimme kuulumiset ja katsoimme mun arvot läpi. Tämän jälkeen menin alakertaan odottelemaan lääkärin tapaamista. Jätin V:n odotustilaan koska en ollut ihan varma, onko sopivaa ottaa miestä mukaan lääkärihuoneeseen. Lääkäri oli jälleen kerran mukava ja asiantunteva. Täytyy sanoa, että kohdalleni on tähän reiluun puoliväliin saakka osunut pelkästään ihania lääkäreitä. Äkkiä laskiessa heitä on nyt tullut tavattua kaikkineen 4, joka on tietenkin ihan normaalissa raskaudessa poikkeuksellisen paljon. Kätilöissä ja muussa henkilökunnassa ei myöskään mitään valittamista. Jos edes joku vastaava tyyppi auttaa synnytyksessä, ei mulla ole mitään valittamista jatkossakaan. Lääkärin kanssa käytiin läpi labratuloksia (seulonta) ja sitten yritin kysellä translokaatiosta. Se ei nyt tällä kertaa tuottanut tulosta, mutta annettakoot anteeksi kivalle lääkärille. Lääkäri katsoi kohdunkaulan pituutta ja napakkuutta ja teki nopean ultran alakautta. Sellainen ronkkiminen on aina yhtä epämukavaa, mutta pakollista. Pääsin kuitenkin, mikä tärkeintä, taas moikkaamaan pikku tyyppiä. Tapaamisen lopussa lääkäri ihmetteli, missä mies on. Miehen saa siis ottaa mieluusti mukaan myös lääkärin vastaanotolle. Lisäksi lääkäri kuunteli sydänäänet.

Kolmas neuvolakäynti (tavallisesti viikoilla 22.-24.)

Kolmas neuvolakäynti osui kaiken sen perinnöllisyysrumban jälkeiselle viikolle, jolloin en enää samalla tavalla istunut vain kotona jalat ja kädet ristissä odottaen, milloin lapsivesi lorahtaa. Neuvolaan menin siis ihan hyvillä mielin ja hyvissä ajoin, jotta sain tehtyä kaikki tarvittavat mittaukset rauhassa ajan kanssa. Arvoni olivat ihan OK ja paino noussut tähän mennessä ihan normaalisti noin 4 kg. Hempparin kohdalla tyydyttiin arvoon, joka oli mitattu verikokein noin viikko sitten. Alapaine oli laskenut ollen nyt 57 (en muista näin alhaista lukemaa nähneeni), mutta siihen ei otettu kantaa, joten varmaan sekin in ihan OK. Maha minulle pullahti lähes päivälleen rv 19 ollen rv 20 jo selkeä pallukka. Tänään, kun viikot hipovat jo 22, minulla on aika iso olo. Mahan kasvu on varmaan nopeimmillaan juuri nyt, vaikka tämä on kyllä ihan mutu tuntumaa.

Neuvolassa pääsimme tutun tädin luokse ja se oli mukavaa. Juttelimme kuulumiset ja mahdolliset suunnitelmat. Toki pääsin jälleen purkamaan viikon takaista perinnöllisyysklinikalla käyntiä ja lapsivesipunktiota. Neuvolassa sain empaattisia nyökkäyksiä, jolloin annoin äkkiä myös anteeksi sen, ettei V:n translokaatioon oltu neuvolasta käsin aiemmin puututtu. Ihan ensimmäiselle kerralla meille sanottiin, että "voittehan te sitä tutkia jos siltä tuntuu", eikä silloin puhuttu sanallakaan lähetteestä tai edes yhteystiedoista, joilla pääsisi helposti eteenpäin. Mikäli teillä on tiedossa samankaltaista ongelmaa, olkaa rohkeasti itse yhteydessä perinnöllisyysklinikalle. On ainakin henkisesti helpompaa, kun tutkimukset käynnistetään varhaisemmilla viikoilla. Mikäli eteen tulee jotain todella vakavaa ja halutaan päätyä raskauden keskeytykseen, on se huomattavasti inhimillisempää viikolla 8 kuin viikolla 21..

Olimme viime kerralla saaneet sellaisen parisuhteen tilaa ja laatua kartoittavan kyselyn, jota hiukan kävimme läpi. Juttelimme V:n kanssa paperia kotona täyttäessämme, että se oli aika hyvää terapiaa kaikkineen. Välillä on ihan hyvä pysähtyä miettimään, mitä juuri meille kuuluu ja missä asiassa kaipaisimme jotain muutosta. Siinä huomaa helposti myös ne mukavat asiat, joista muistaa taas hetken olla kiitollinen. Juttelun lisäksi saimme hiukan tietoa, miten kaikkien avustusten kanssa edetään jatkossa. Tarvitsemme sitä varten neuvolasta todistuksen, joka kirjoitetaan seuraavaksi kerraksi. Lisäksi neuvolatäti mittaili kohtua ja kuunteli pikku tyypin sydänäänet. Se oli taas (yllätys..) jotenkin ihan hassussa asennossa ja sydänääniä siivitti melkoinen kohina. Pikku V luultavasti näyttää ultralaitteelle ja doplerille aina selkää tai pyllyä. Hassu vauva!