Vauvan ensimmäinen joulu

Ihana pieni mies oli kaikki joulunpyhät oma hurmaava itsensä. Me vierailimme jouluviikolla paljon ja lähes joka päikkäreiltä herätessä oli ympärillä uusia ihmisiä. Pikku V on tosi reipas ja iloinen vauva jonka kanssa on nykyään mukavaa kyläillä. Vauvaa ei ole joulustressistä ja väsymyksestä syyttäminen.

Taitaa silti osittain johtua vauvasta melkoinen kyläily ja vierailu ryysis jouluviikolla. Ystäviä palaa jouluksi kotikaupunkiin ja omatunto alkaa soimata - eikö siellä isotädillä ole edelleenkään käyty, entäs omat kummit? Joulun alla muistaa ne kaikki läheiset ihmiset joille haluaisi näyttää oman aarteen. Nämä ihmiset ansaisevat todellakin hetken meidän aikaa joulun tienoilla.

Miksi ainoastaan jouluna? Viime vuonna kun elelimme kahdestaan oli joulu oikein rento. Ei kyläilty juurikaan sen enempää kuin normaalisti loma-aikaan. Uuden vuoden lupaukseni koskee ihmisten tapaamista ja läheisiin yhteydepitoa - tee sitä tasaisesti läpi vuoden, arjessakin, niin pysyt itse perillä läheistesi elämästä ja annat aikaa ihmisille jotka sen ansaitsevat. Lähes joka kerta kun meidän ovesta asteli sisään hymyilevät kasvot tai pakkauduimme autoon suunnataksemme kylään lopulta kaikki oli sen vaivan arvoista. Leipoisin edelleen milloin tahansa litratolkulla pullaa jos läheiset ja ystävät kävisivät enemmän meitä tapaamassa.

Itse joulu vietettiin mökillä. Aatto oli hyvinkin perinteinen - joulupuuro, joulusauna, joulurauha, kirkko (jossa pikku V nukkui rauhassa pitkät päiväunet), jouluruoka, lahjat ja lautapelit. Imetysdieetistä huolimatta sekä anoppi että oma äiti olivat loihtineet myös minulle monen monta herkkua. Tärkein tehtävä jouluna oli ainoastaan imettää ja hengailla, olin lähes kokonaan vapautettu keittiöpuuhista. Sekin on ihan OK, vaikka jo hieman kaipaan sellaista puuhakkuutta. Laiskaksi oppii nopeasti ja siitä on vaikea päästä eroon. Lautapelien ääressä sai myös nauraa sydämensä kyllyydestä jonka koen olevan ihmisen psyykkeelle todella tärkeää. 

Viljo sai aamusta iltaan seuraa. Pienen pojan ensimmäinen joulu ilostutti meitä kaikkia. Lahjavuori kuusen alla taisi myös kertoa jotain siitä että muutamat meistä olivat vauvan joulusta innoissaan.. Paketeista paljastui kuitenkin hyvää käyttötavaraa, kuten purulelu, toppahaalari, uusi lampaantalja (edellinen on mennyt ihan mustaksi), vauvan joulupallo, Paapu - helistin sekä Brion taaperokärry ja klassikko helistin. Uudella hienolla sauvasekoittimella loihditaan myöhemmin myös vauvansoseet. Minun kaulassani roikkuu ihanaakin ihanampi lahja, medaljonki, jonka sisällä on kuva pikku V:stä. Lahja oli niin ihana, että itkettää vieläkin kun sitä ajattelen. Vauva saa roikkua siinä omalla paikallaan, lähellä sydäntä.

Oli hauska huomata miten mökillä joulunvietossa minulla oli paljon enemmän aikaa touhuta vauvan kanssa. Ei oltu kotona ja kaikki kodin "velvollisuudet" eivät olleet häiritsemässä. Sain istuskella useita kertoja vauvan kanssa leikkimatolla lukien kirjaa ja seurustellen. Jumpattiin myös mahallaan. Vauva kääntyi mahalta selälleen ensimmäistä kertaa jouluaattona! Lisäksi alkoi se ihana jutustelu jolle ei näy loppua. Vauva ääntelee ja sanoo "höö", sillä on ihan selkeästi asioita kerrottavana. Tämä onkin hauskaa ja tekisi mieli kalastella noita ihania juttuja päivät pitkät. Todellisuudessa äitiyslomallakaan aika ei riitä kaikkeen siihen mitä haluaisi tehdä. Olisi aikaa puunata koti puhtaaksi ja järjestellä kaapit uuteen uskoon. Olisi aikaa mennä ja tulla vauvan kanssa, tavata ysäviä vaikka joka päivä. Olisi aikaa pussailla ja pyöriä vauvan kanssa lattialla. Olisi aikaa jumpata ja tehdä omiakin juttuja. Todellisuudessa suurimmasta osasta joutuu tinkimään saadakseen edes perusarjen kotona rullaamaan. Vaunulenkki, puhas vauva, satu ja imetykset riittävät päivän ohjelmaksi. Jos siihen ympätään vielä ruoanlaittoa, pyykkäystä ja neuvolakäynti on kiire valmis. Kumpa osaisin vauvalle viestittää että kaiken kiireen keskellä kaikkein tärkein asia juuri tällä äitiyslomalla on meidän yhteinen aika vauvan kanssa. Jouluna tästä sai nauttia, vauvan seurasta, kun kaikki oma ruoka ilmestyi lämpimänä nenän eteen. 

Ruokavaliosta puuttui kaikki ne suurimmat "pahikset" joulunakin. Silti joulu laittoi pienen tyypin masun sekaisin. Joulusta asti ollaan paukuteltu ja vaipassa on aina märkä pieru. Kakkaa tulee 4-6 kertaa päivässä. Tuntuu, että meni kerta heitolla iso työ hukkaan. En ollut tarpeeksi tarkka ja söin esimerkiksi kettukarkkeja aika huoletta. Kuka olisi osannut arvata, että niissä on iso määrä maitoproteiinia? Oireet alkoivat runsaana puklailuna ja myöhemmin ongelmat on menneet suolistoon. Kyllä tuo poika on herkkä maitosuodatuksenkin läpi, sanoo kuka mitä tahansa. Olen palannut takaisin riisiin, joten toivotaan että nämä pulmat menee ohi jossain vaiheessa. Flunssa on ainakin historiaa!

Joulupäivänä äiti-ihminen pääsi tyttöjen kanssa ulos. Kävin mummilassa vain imettämässä ja päädyin ihan baariin saakka vähän tanssimaan. Totesin kuitenkin että se ei ole muuttunut tämän vuoden aikana minun paikakseni yhtään sen enempää kuin ennenkään. Ikävä nukkuvan vauvan viereen oli kovempi kuin tanssijalan vipatus. Rakkaita ystäviä oli kuitenkin ihana nähdä ja jatkoimmekin juttua Tapaninpäivänä tyttöjen ja vauvan kanssa. Silloin oli isän vuoro lähteä ulos tuulettumaan. Poikien sauna taisi tehdä tehtävänsä sillä isä-ihminen oli seuraavat päivät rauhallisen hiljainen, tai jopa väsynyt. 

Karhunpoika sairastaa

On kamalaa! En tiedä kärsiikö siitä enemmän vauva vai vanhempi, mutta kyyneleiltä ei ole vältytty. Flunssan kanssa on painittu jo kolme viikkoa sisältäen kaksi lääkärikäyntiä ja yhden paniikin päivystyksessä. Vauva rohisee, yskii, hengittää pinnallisesti ja on räkää täynnä. Joinain päivinä hän myös nukkuu huomattavasti enemmän ja syö huonommin. Ulos ei kannata mennä, se on nyt huomattu. Kaksi kertaa ulkoilun päätteeksi on vauvan olo selkeästi huonontunut, toisella kerralla päädyimme kiikuttamaan pojan päivystykseen hengitysvaikeuden takia. Terveyskeskuksessa pääsimme tosi nopeasti lääkärin vastaanotolle (jossa ei ollut mitään paikkaa mihin laskea talvipukeissa olevaa vauvaa..) ja sieltä pitkän odottelun ja ensiavun (avaava lääke) päivystykseen seurantaan muutamaksi tunniksi. Tähän reissuun kului koko päivä ja olo oli kaikilla kurja. Niin paljon kipeitä ihmisiä sekä terveyskeskuksen sekä sairaalan käytävät täynnä ettei se todellakaan ole vauvan paikka. Olen kyseisen reissun jälkeen hysteerisenä miettinyt mille kaikille infektioille altistin pienen kipeän miehen.

Mutta pakkohan se oli mennä näyttämään. Saturaatioseurannassa happea kuitenkin oli ihan riittävästi ja verenkuva oli normaali. Lääkärissä ei osattu sanoa muuta kuin suositella suolatippoja ja sängyn kohotusta. Lisäksi aina sama pelottava lause "seuratkaa vointia kotona ja tulkaa herkästi takaisin". Vihaan tätä lausetta, koska silloin kaikki vastuu on meillä vanhemmilla. Milloin on oikea aika lähteä, kun vauvan kanssa pitää lähteä herkästi? Kuumettakaan ei kannata aina odotella, eli mitään sellaista ihan selkeää merkkiä ei ole olemassa. Kukaan ei osaa sanoa minulle milloin minä en enää yksin pysty lastani auttamaan kun olemme täällä kotona keskenämme. 

Joka aamu toivon että flunssa on tiessään. Vielä niin ei ole käynyt, mutta kun olemme pysytelleet kotona, ei pikku V:n tila ole huonontunut. Mitään lisäpöpöjä ei kai ainakaan saatu, eli ehkä tästäkin selvitään. Pikku V on syönyt flunssan aikana oleellisesti vähemmän ja sehän on koitunut minun kohtalokseni - tissit ovat tulehtuneet. En edes muista, milloin olo on ollut niin kamala, kuin sinä iltana kun tulehdus nostatti kuumeen. Oksetti, huimasi ja heikotti. Rintaan särki ja se oli kosketusarka. Ei tulisi mieleenkään imettää siitä jos ei tietäisi sen auttavan. Olen kokeillut nyt kaikkea (buranaa, rahkaa, kaalia, lämpöä, lypsämistä, imetystä, pumppaamista, lepoa, nesteytystä..) enkä ole saanut ihan mainittavasti muuta aikaan kun kuumeen laskun. Pian on varmasti haettava antibiootit..

Joululahjaksi toivon tervettä vauvaa!

Muutoin kulunut viikko on ollut vauvalla ihan hyvä. Hän on usein yhtä hymyä niin herätessään kuin nukahtaessaankin. Jopa avaavaa lääkettä hengittäessä ja verikoetta ottaessa vauva jaksoi hymyillä. Äidin ja isän sydän siinä kyllä sulaa, kun tuo ihana hampaaton hymy on kasvoilla aamusta iltaan. Vauva on hyvin löytänyt omat nyrkit (syö jo peukaloa!) ja ymmärtää aina vain enemmän lelujen päälle. Se ottaa tiukasti katsekontaktia ja on vaan jotenkin niin inhimillinen. Ei mikään kirppu vaan oikea ajatteleva ihminen. Nyyhkyttelen edelleen pienien vaatteiden perään ja pelästyn kasvavaa vauvakuumetta. Eihän minulla ole sellaista vielä ollut ennen pikku V:täkään!

Leluja, leikkimattoa, mahallaan jumppaamista, vauvahierontaa ja satuja, siitä on meidän arki kuluneella viikolla koostunut. Ei olla käyty missään (paitsi ennen flunssan pahaksi äitymistä oltiin kyllä muutama yö mökillä sisätiloissa "täysihoidossa") ja ollaan oltu kotona bunkkerissa. Ketään ei ole päästetty uusien pöpöjen kanssa meille eikä kyllä ole kukaan halunnutkaan tulla ainakaan pienten ihmisten kanssa. Nuo lasten taudit taitaa aika hyvin kiertää juuri pienissä ihmisissä. En ole, ihme kyllä, vielä ihan mökkihöperöitynyt. Olen tosin aika rankasti joutunut luopumaan vauvan ulkoilutuksesta päivittäin sillä säikähdin sen hengitysvaikeutta todella paljon. Ehkä sellainen kuiva pakkassää sitten ottaa henkeen jos on yskä - kostea syksy tai kevät olisi varmaan ihan eri asia..

Joka tapauksessa vauva kehittyy flunssasta huolimatta. Ihan pian se jo kääntyy vatsalta selälleen jos vain malttaa harjoitella. Se on hieman kärsimätön kun ei pääse liikkumaan ihan niin äkkiä kuin haluaa. Olemme myös pikkuhiljaa vähentäneet refluksilääkitystä ja päässeet siitä nyt kokonaan eroon, hui! Kyllä toivoisin että vauva pärjää jatkossa ilman lääkkeitä. Ehkä tästä alkaa myös minun matkani kohti suklaata ja juustoa, vaikka en ole ihan vielä uskaltanut edes kokeilla. Pelottaa että refluksi räjähtää käsiin jos teen jotain liian radikaalia, kuten syön maitotuotteita tai annan rotarokotteen. Rokotusasiaa mietin vielä kuukauden ajan kun sen voi lykätä hyvin vielä sinne kolmen kuukauden kohdalle. Siitä on ollut melko paljon haittaa vauvoille joilla on ennestään vastavaivoja ja etenkin refluksilapset ovat siitä saaneet pahojakin oireita. Nyt kun vatsa on melko hyvä ja vauva itkuton ja tyytyväinen, ei millään haluaisi sekoittaa pakkaa laimennetulla rotalla. Enhän minäkään sitä ole saanut vauvana kun se on vasta 2008 tullut rokoteohjelmaan. 

Sairastupa mökillä

Pikku V on ihan flunssainen. Lähdettiin viikonlopuksi mökille parantelemaan ja rentoutumaan. Pienellä on inhottava yskä, nuhanenä ja rohiseva hengitys. Mökillä kokeilimme vanhankansan niksejä kuten valkosipulia sukissa. Vauva sai hengailla villapöksyissä pääasiassa sisällä, yhdelle pidemmälle kävelyllä kyllä uskaltauduttiin. Kyllä landella on niin kaunista!

Imetysdieetillä riisi on ollut se sallittu juttu. Mökillä tuli syötyä ensimmäinen puuro "jouluroskilla", eli kanelin ja sokerin kera. Paras maidoton puuro tehdään kookosmaitojuomaan, jossa on vajaa puolet riisimaitoa. Uskokaa vaan, olen testannut kaikki maidot!

Kaksi kuukautta vauvan elämää

Nyt se kakkonen sitten on täynnä. Kaksi kuukautta äitiyttä, vanhemmuutta, vauva-arkea. Millainen vauva on nyt ja millä tavalla se on muuttanut elämää?

Vauva on muuttanut lähes kaiken. Koti on jääkaapin sisustaa myöten erilainen. Uusin vauvavaatteiden myös oman vaatekaappini, sauna on muuttunut vauvan tavaroiden säilytysvarastoksi, pyykkikone pyörii jatkuvalla syötöllä, lenkkarit lepäävät kaapissa hävettävän usein, silmäpussit aina vain suurenrvat ja suihku sekä puuro ovat vaihtuneet pikaversioiksi. Meikata ei ehdi eikä sitä ehdi edes murehtia. Kampaajalla kävin kyllä, mutta tämän kallisarvoisen oman ajan torkuin penkissä ja sain kipeät niskat. Pölypallo siellä tai täällä ei haittaa, eikä puklu omalla olkapäällä - kunhan vauvan nurkkaus on siisti ja itse vauva aina puhdas. Elokuvat ovat vaihtuneet sarjoiksi jotka on jo nähty koska silloin huono keskittyminen ei haittaa. Päiväunet ovat tehokkaita ja adrenaliinin siivittämiä - uneen pääsee super nopeasti ja toimintakyvyn palauttaa täyteen kymppiin ihan sekunneissa. Pienen nyytin nukahtaessa olkapäälle kaikki tämä tuntuu vain oikealta . 

Päivän ja yön, arjen ja vapaan raja on häilyvä. Meille on oikeastaan ihan sama, missä viikonpäivässä mennään ja onko yö vai päivä, Me nukutaan, vaihdetaan vaippaa ja syödään juuri silloin, kun tarve siihen tulee. Toki öisin ei pidetä valoja päällä tai muutenkaan puuhastella tai esimerkiksi ulkoilla, mutta hereillä ollaan vauvan kanssa jonkun verran. Arkena meillä saattaa toki olla jotakin "aikataulutettua", kuten neuvola tai vauvapyhis. Olen pyrkinyt aikataulutusta kuitenkin välttämään tai pitämään kaikki menot +/- 1 h, vauvan ruokailujen mukaan. Saan kyllä olla iloinen siitä, että meidän pienellä on jo jotain rutiineja ja rytmikin - hän nukahtaa yöllä syötän jälkeen ja nukkuu päivällä yhdet pitkät päiväunet puolen päivän aikaan ulkoilun yhteydessä. 

Ulkoilu on tärkeä osa vauvan päivää. Vauva saa ulkoilla joka päivä, säällä kuin säällä. Olen ottanut tähän vähän koiramaisen asenteen, koirankin on päästävä ulos. Vauva nukkuu paljon pidemmät ja paremmat päiväunet ulkona vaunussa. Lisäksi haluan iskostaa itselleni sen ajatusmallin että lapsen kanssa ulkoillaan päivittäin. Myös äidille on edullista saada pakollinen annos happea!

Imetyksestä nauttii niin vauva kuin äiti. Tämä ei ollut aluksi ihan niin helppoa. Ihan läheltä touhuani seuranneet ovat jopa kehuneet minua sinnikkääksi, koska en luovuttanut imetyksen kanssa. Nykyään se on luonnollisesti vauvan lempipuuhaa ja pidän siitä paljon myös itse. Jo kaksi kuukautta täysimetystä, hyvä me! Vauva myös kasvaa hyvin maidollani, josta on varmasi tyytyväinen jokainen äiti. 

Vauva touhuaa joka päivä enemmän ja on aina vain tarkkaavaisempi. Nyt ei ole enää ollenkaan sama, mitä tekee kun vauva on hereillä. Hän tarkkailee minua esimerkiksi silloin kun syön: yksikään lusikallinen ei jää huomaamatta. Kun pikku jäbää kantaa pitkin asuntoa, tarvitsee siellä olla nähtävää. Vauva jaksaa jo katsella kirjoista kuvia ja viihtyy ällistyttävän hyvin leikkimatolla. Samaa nallea saatetaan tuijotella helposti tunti, hassua eikö? Luulisi että rupeaisi nallukan nassu kyllästyttämään!

Vauvan hoito riittää päivän ohjelmaksi. Olin tästä aluksi vähän skeptinen - kyllä kai vauvan hoidon ohelle kaipaakin jotain puuhattavaa, kuten opiskeluja. Nyt on tullut huomattua, ettei päivisin ehdi tehdä vauvan puuhastelun lisäksi läheskään kaikkea, mitä haluaisi. Vauvakirjan sivut ammottavat tyhjyyttään ja kirpparikamat ovat jo toistaviikkoa eteisessä purkamatta. Joka päivä haluan luovuttaa ja nakkasta yhden jätesäkillisen äärimmäisen hyviä vaatteita vain Uffiin ja unohtaa koko asian. Toisaalta niistä voisi saada muutaman euron laittamalla vaatteet myyntiin netissä ja ehkä taata sen, että vaate menee oikeasti kiertoon ne haluavalle ihmiselle. Minulla on ollut kädet ja pää täynnä vauvaa nyt kahden kuukauden ajan, eikä ollenkaan ole ehtinyt kaivata duuneja tai koulua. Tai ehkä jonain hetkinä kun V lähtee töihin tai kouluun ja jään itkevän lapsen kanssa kotiin. Ovi sulkeutuu ja me jäämme kahdestaan, vauvan hoitaminen on minun työtäni. 

Ihmissuhteet ovat muuttuneet. Tämä on asia jota ei varmaan miellään myönnä itselleen eikä sano ääneen. On kuitenkin selvää, että vauva on laittanut ihmissuhteet vähän uusiksi. Vähintään sisältö on muuttunut - rento kahvittelu, illanvietto tai esimerkiksi juhliminen eivät ole samalla tavalla mahdollisia. Vauva on mukana vähintäänkin keskusteluissa. Vauva on tällä hetkellä kaikki, mitä minulle päivän aikana tapahtuu. Jos menen jonnekkin  ystävän kanssa, ikävöin vauvaa tai haluan kerrata meidän kuulumisiamme. Koen välillä, että ei ole enää olemassa "minua", tai ainakin siihen liittyy myös vauva. Vauvan onni ja ilo ovat minun onneani, vauvan suru on minun suruani. Ehkä tämä on luonnollista, onhan vauva vielä niin kovin pieni. Muistan vauvan väkisinkin jopa fyysisesti ollessani hänestä erossa hieman pidemmän aikaa - tissit täyttyvät ja hormonit jylläävät. Voisin kutsua tätä vauvaan kiinni kasvamista jollain tavalla myös yksinäisyydeksi - eihän tähän kuplaan kukaan pääse, vaikka haluaisi. Äitiys on jotain sellaista mitä ei voi täysin selittää. Lähes kaikki ystäväpiiristäni ovat vielä lapsettomia. Olen huomannut että äiti-kaverien kanssa on jollain tavalla helpompaa sillä vauvasta puhuminen ei puuduta ja ymmärrys riittää. On ihan ok olla äiti ja tuntea kaikki tämä.

Vauvan tarpeet menevät omien tarpeiden edelle eri tavoin vauvan iästä riippuen. Tällä hetkellä vauva viihtyy paljon itsekseenkin. Ennen vauva halusi olla pystyasennossa (sylissä) valtaosan hereilläoloajasta. Kädet ovat siis enemmän vapaana ja ruokaa ja pyykkejä ehtii laittaa. Vauva kuitenkin touhuaa ja kehittyy silmissä, kuka haluaisi tai raaskisi missata kaiken sen? Tekee mieli makoilla vauvan kanssa lattialla. lukea kirjaa, silitellä, tehdä vauvahierontaa, jutella, soittaa ja kertoa maailmasta. Jumppaan tai oikeastaan minnekkään muualle ei halua. Tavallaan haluaisi omaa aikaa, tavallaan kaiken oman aikansa käyttää kaiken mieluiten juuri vauvan kanssa hengailuun. Liikunta on aina ollut minulle se henkireikä ja tapa ilmaista itseäni. Kehollinen ilmaisu ja fyysinen tekeminen ovat asioita joiden kautta minä hoidan niin fyysistä kuin henkistäkin minää. Olenko löytänyt tähän rinnalle uuden tavan rauhoittua ja nostaa myös kehon mielihyvähormoonitasoja? Vauvan läheisyys riittänee useina iltoina ja jumpat ovat jääneet vähemmälle. Samalla tavalla hyväksyin paikallaan olon myös raskausaikana. Nyt haluan antaa vauvalle aikaa, joskus myöhemmin haluan antaa vauvalle hienoja kokemuksia ja elämyksiä. Haluan antaa vauvalle mahdollisuuden sosiaaliseen kanssakäymiseen. Haluan antaa vauvalle ne eurot, jotka aiemmin menivät vaikka omaan kampaajakäyntiin. Milloin mitenkin, haluan varmasti aina antaa vauvalle kaiken mitä voin,

Parisuhde on muuttunut. Joskus huomaamme V:n kanssa että kokonaiseen viikkoon ei olla oikeastaan keskusteltu kuin kakan koostumuksesta tai ilmakylpyjen tarpeellisuudesta. Vauva on tuonut parisuhteeseen ihan erilaisen sisällön. Enää meillä ei ole samalla tavalla mahdollista löhötä sohvalla ja hakea kasaa irtokarkkeja, viipyillä viikonloppuaamuisin sängyssä ja tehdä massiivista aamupalaa tai karata hotelliin yöksi juomaan halpaa skumppaa. Kaiken tämän sijaan me voimme nauttia vauvasta ja touhuta asioita hänen kanssaan. Voimme hoitaa vauvaa yhdessä, nauttia hurmaavista hymyistä, keksiä leikkejä, musisoidan vauvan kanssa tai lähteä yhdessä ulkoilemaan. Vauva nukkuu omassa kehdossaan joten saamme vielä toistaiseksi jakaa sängyn vain kahdestaan. Tottakai saatamme kinastella vieläkin turhemmista asioista kuin ennen vauvaa joka johtuu varmasti lähinnä väsymyksestä. Lepo ja uni ovat molemmilla hieman vähissä jolloin jotkut turhaakin turhemmat asiat kiukuttavat - ainakin minua. En kuitenkaan sano että tämä vauvan kanssa eletty arki olisi huonompaa parisuhteen kannalta kuin arki ennen vauvaa, se on vain erilaista, Ehkä useammin tulee muistuttaa itseään siitä, että tuo aikuinen tuossa kaipaa myös hellyyttä ja hoivaa. Siitä kun on ihan tieteellisesti näyttöä. että vauva tyydyttää ainakin äidin läheisyydentarpeen. Kukas isi-ihmistä sitten hellii?

Vauva on kahdenkuukauden ikäisenä tarkkaavainen ja tarmokas. Se jaksaa jumpata mahallaan ja selällään ja kannatella päätään hienosti. Vauva tarttuu silkin reunaan ja äidin hiuksiin napakasti. Lelut ja helistimetkin pysyvät kähdessä, jos hiukan auttaa alkuun. Vauvalta tulee ihania ääniä ja hän hymyilee ensimmäisenä herättyään. Suihkussa ja kylvyssä ihmetellään ja katsellaan. Vauva katselee miellään valoja, värejä ja muotoja. Vauva reagoi musiikkiin ja tuntuu tunnistavan jo lähimpiä ihmisiä - hän ei toki vielä vierasta. Ihanimmat äänet kuuluvat ihmemisen aikana - tuo pieni hörinä ja nautiskelu sulattavat äidin joka kerta. Leikkimatto on ihan hitti ja siinä viihdytään pitkiä aikoja ihan itsekseenkin. Säkkituoliin ja koon 56 vaatteisiin vauva alkaa olla aika iso. Kehdossa vauva nukkuu parhaimmillaan 4-5 h pätkän putkeen ja herää hyvinä öinä vain kahdesti syömään. Neuvolan seurannoissa vauva kasvaa ja kehittyy hyvin omalla käyrällään. Morotus on edelleen heijasteena ja pienet askeleet varatessa painoa jaloille. Vauva ei ole enää sellainen pieni kirppu vaan ihan oikeasti tarkkaavainen pieni ihminen.

Itsenäisyyspäivän viettoa

Meidän itsenäisyyspäivän viettoon kuului perinteisesti piparkakkutalon valmistus mummilassa, itsenäisyyspäivän hieman spessumpi ateria ja rentoa hengailua linnanjuhlia katsellen. Isi olikin tänä vuonna itsenäisyyspäivänä ulkona kavereiden kanssa kun sattui olemaan sellainen hyvä rako. Me mentiin sitten vauvan kanssa mummille yökylään. Oli hauskaa!

Ehkä jo ensi vuonna pikku V voi sitten joulun jälkeen maistella taloa. Tänä vuonna kokeiltiin tehdä katto suklaasta ja ihan hieno siitä tuli, vaikka pelkäsin miten kestää. 

Vauva oli tämän miniloman ja vierailun tosi mallikkaasti. Sinivalkoisessa jumpperissa oli mukava sitten illalla hengailla omassa säkkituolissa kotonakin. Sinä suloinen tutti suu, niin kun sukissakin lukee - I love You! 

Joulukuun eka

Joulun odotus on nyt virallisesti aloitettu. Tänään availtiin ensimmäisiä luukkuja (vauvan joulukalenteri alkoi jo ensimmäisesta adventista!), juotiin ensimmäiset glögit ja laitettiin kuusi paikoilleen. Pientä jouluintoa havaittavissa, ainakin äiti-ihmisessä!