Montako lasta?

Vauvavuosi on lopuillaan. Siitä taitaa aiheutua jokaiselle äidille jonkilainen kriisi. Minun omaani siivittää silkka biologia - lisää vauvoja!

Kun blogeissa kirjoitetaan tästä aiheesta, ovat vastaukset suorastaan poliittisia. Eivätkö ihmiset oikeasti tiedä omaa lukuaan, vai onko asian ääneen sanominen liian lopullista?

Kaksi aikuista, kaksi näkemystä. Tällä hetkellä haluaisin noin 100 vauvaa, vuoden päästä todennäköisesti ainakin 99 vähemmän. Kuitenkin kaikki lapsiluvut, jotka ovat enemmän kuin kaksi, ovat varmaan ihan hyviä.

Tämän vuoden jälkeen ajatukset vauvoista ovat varmaan turhankin ruusuisia. Hilja on kaikessa ihanuudessaan ollut niin helppo vauva, että arki on hänen tulonsa jälkeen pysynyt lähes ennallaan. Pikkuvauvana olisin voinut sanoa kahden menevän siinä missä yhdenkin, etenkin kun se yksi sattuu olemaan erityisen mevenä lapsi.

Tänä päivänä meillä on jo taaperoituva vauva ja edelleen yhtä menevä leikki-ikäinen (vai onko se kaksivuotias nyt edelleen taapero?) ja elämä hiukan monimutkaisempaa. Palkitsevaa on kuitenkin lasten jatkuvasti syvenevä yhteys - tämä on sitä pienen ikäeron parhautta!

Kai tässä ehtisi hoitaa vielä muutaman muunkin lapsen? Saatan lukea innoissani juttuja suurperheistä ja kuvitella itseni johtamaan samanlaista lapsijoukkoa. Talo täyteen kerrossänkyjä ja kymmeniä maitolitroja!

Eihän siitä todellisuudessa mitään tulisi. Onneksi Väinö ajattelee meistä realistisemmin. Jokaiselle lapselle pitää ajatella paikka perheessä ja kukkarossa - kolme on monimutkaisempi luku, kuin kaksi. Autoon vielä mahdutaan, entäs kotiin? 

Meillä ei ole suvussa kaksosia sillä tavalla, että niitä kannattaisi tänne odotella. Joskus kuitenkin, ihan tilaamatta, saakin kaksi vauvaa yhdellä odotuksella! Kuulostaa sekä sekasortoiselta että ihanalta. Uskon, että jokin ylempi taho valitsee kaksosten kodeiksi juuri ne sopivat.

Tottakai jokainen perhe on sellaisenaan tarpeeksi. Minulla on jo nyt kaksi lasta enemmän, kuin olisin joskus osannut toivoa. Vaikka tätä vauvakuplaa olisi ihana venyttää loputtomiin, juuri nyt taitaa oikeasti olla aika kokeilla jotain muutakin. 

Oliko tämä nyt tarpeeksi ympäripyöreää ollakseen lapsilukua käsittelevä teksti? 😉

Todellinen muuttohässäkkä

Tauko täällä blogin puolella ei ole johtunut sen kummemmasta, kuin sairasteluista ja hätäisestä muutosta. Asettuminen uuteen paikkaan on lisäksi vaatinut etenkin kaksivuotiaalta paljon enemmän, kuin vuosi sitten. 

Mehän olemme muuttaneet, muuttaneet ja muuttaneet. Onneksi Viljon kanssa sentään vain kahdesti, Hiljan kanssa kerran. Muuttaminen on perusteellista omistamisen punnitsemista - haluanko edelleen kuljettaa tämän esineen mukanani, vai antaa sille uuden kodin?

Joka kerta tulen samaan lopputulokseen. Omistamme kaikkea ihan liikaa, mutta meillä ei ole aikaa sijoittaa tavaroita viisaasti eteenpäin. Sen vuoksi osa turhasta tavarasta läpäisi tämänkin muuton ja asettui varastosta toiseen.

Mikä oli onnellista, on lähes tuplaantuneet neliöt ja säilytystila. Vaatehuone puuttuu, mutta se taisikin olla kaikenlaisen turhan tyyssija. Mikä ihme siinä on, että säilytystila saa ihmisen haalimaan tavaraa?

Minun oli tarkoitus pakata hissukseen pitkin viikkoa muuttolaatikoihin, joita Väinö sai lainaksi töistä. Hänen sairaslomansa haukkasi kuitenkin ison osan viikkoa, eikä laatikoita saatu lisää suunniteltuun tahtiin. No, eihän tässä vielä ole kiire. Perjantaina tavarat oli pakattu vähän niin ja näin, mutta lähdimme silti lasten kanssa muuttoevakkoon. Väinö suunnitteli laittavansa loput kantamisen lomassa, siinä samalla. Tavaroita sai siirtää muutaman kilometrin säteellä kokonaisen lauantain, ja vielä tarvittaessa sunnuntainakin. Apuakin oli tulossa, joten lauantaille pystyi hienosti sopimaan muutaman huonekalun noudon ja ikea reissun. Pitihän käyttöön saatu paku hyödyntää kaikin tavoin.

Loppusiivouksen olimme menossa suorittamaan minä ja äitini, kun sujuvasti vaihdamme lapset Väinön kanssa. Sunnuntaina alkuillasta huonekalut voi kasata uudessa asunnossa ja muutaman laatikonkin varmasti jo purkaa.

Mitä tästä opimme?

Pakkaa ja valmistele muutto huolellisesti. Vähän hätäisesti pakattu asunto kostautuu kyllä. Perjantaina (tai aiemmin viikolla) muuttoa olisi pitänyt edistää ahkerammin, sillä lauantaina tuli väkisin aika hoppu. Viimeisiä tavaroita kuljetettiin päivän kääntyessä seuraavaan. 

Vatsataudit voivat itää monta päivää. Alkuviikosta Hilja sairasti lyhyen ja ytimekkään vatsataudin, jonka jälkeen tuntui jopa hieman tarpeettomalta kloorata kaikkialla. Olisi varmaan kannattanut, sillä lauantaiaamuna sairastuimme Viljon kanssa molemmat. Erityisen hyvältä kuulostava muuttoevakko äitini luona muuttui sairastuvaksi, jossa äitini joutui hoitamaan minua, oksentelevaa lasta ja täysin voimissaan viipottavaa vauvaa. 

Muuttaminen riittää. Älä koskaan sovi noutoja tai muita reissuja edes siitä syystä, että sinulla on pakettiauto käytössä!! Huonekalujen kokoaminen pitkän viikonlopun päätteeksi on myös todella kunnianhimoista, joten kannattaa suosiolla asennoitua nukkumaan patjoilla ja syömään lattialla muutamat ensimmäiset päivät. 

Vatsatauti vie voimat ja avun. Jos onnistuu saamaan vatsataudin muuttoviikonloppuna, kukaan ei halua tulla apuun. Olimme Viljon kanssa täysin poissa pelistä vielä sunnuntainakin, joten vanhan asunnon loppusiivous jäi myös Väinön hoidettavaksi. Tauti ei mene ohi edes silloin kun oikeasti jo riittäisi, vaan jatkuu sitkeänä tai valitsee uuden uhrin. 

Älä turvaudu ajatukseen, ettei vatsatauti tarttuisi muihin. Meidän oli tarkoitus mennä alkuviikosta äitini luokse, sillä elämä lasten kanssa muuttolaatikoiden seassa on hieman vaikeaa. Äitini kuitenkin sairastui jo sunnuntaina, Väinö sitten muutaman päivän päästä. He saivat siis kaikesta ahkeroinnista melkoisen ikävän palkan. 

Kun et ole itse ollut paikalla, ole tyytyväinen muiden työhön. Tähän en itse kyennyt, sillä olen erityisen huono sietämään kaaosta ja liian suureksi paisunutta urakkaa. Väinö sai osakseen melkoisen määrän kiukkua, vaikka hän lopulta joutui hoitamaan lähes kaiken itsekseen (toki ystäviensä avustuksella, heille kiitos ❤). Hän ei ehkä pakannut huolellisesti tai muistanut aivan kaikkea, mutta teki melkoisen pitkän päivän ja varmasti parhaansa. Silloin kuuluisi kiukuttelun sijaan saada kiitosta.

Et ole ainoa, joka hämmentyy uuden edessä. Kaiken kaaottisuuden keskellä kaksivuotiaan tunteet jäivät toissijaisiksi. Hän kuvaili jo sunnuntai-iltana hienosti, miten uudessa paikassa on ihan hyvä oleskella, muttei hyvä asua. Entiseen kotiin oli ikävä. Laatikoiden purkamisen ja kauhistelun sijaan olisi kannattanut käyttää useampi hetki lasten tukemiseen uuden edessä. Tämä muutto oli ainakin minun osaltani sekasortoinen, mutta myös itsekäs.

Siispä vinkkini lasten kanssa muuttamiseen on, että kannattaa kuunnella heitä vielä entistäkin enemmän. Yrittää olla se muuttumaton asia, turvallinen aikuinen, joka on läsnä uudessakin kodissa. Lapsiahan ei haittaa elää muuttolaatikoiden keskellä tai syödä lounasta lattialla. He eivät välitä pesemettömistä lattioista tai kaikkien jakamasta kylpypyyhkeestä. Patjoilla nukkuminenkin on pelkästään hauskaa. 

Laatikoista löysi lisäksi äkkiä muutaman tutun satukirjan, sillä niitä muutti tähänkin kotiin todella monta. Jotain onnellista tavarapaljoudessa! Haluaisitteko tutustua tähän uuteen kotiin paremmin? 

Tavataanhan jatkossa taas useammin ❤