Esittäytyminen

On mahtavaa olla äiti, mutta myös niin hienoa olla jotain muutakin. Tänä syksynä olen saanut uusia rooleja, kuten työminä, huoltajaminä tai ihan vain minä. Tuntuu siltä, että viimeiset kolme vuotta olen ollut pelkästään äiti. Tekisi mieli esittäytyä uudelleen niille ihmisille, jotka olen vasta lähivuosina tavannut. Että terve, olenkin tällainen, ja paljon muutakin!

"Äiti bussissa. Äiti kaupassa. Äiti lenkillä. Äiti koulussa. Maha, tissit, lapset, neuvola ja Hoplop. Invavessa ja hoitopöytä. Syököhän Viljo sushia? Raskaana ei saa syödä levää. Lapsiystävällinen ravintola, vaikka ilman lapsia. Mitä kuuluu? Lapsille kuuluu hyvää, vähän ollaan oltu kipeinä. Ai minulle? No, ihan sitä samaa, kuin ennenkin."

Siihen ei tarvittu kuin muutama työviikko ja muutama sellainen yö, että en ollut lasteni keskellä. Muistin nopeasti, että minä voin taas olla jotakin muutakin. Olen nukkunut viimeisen viikon sohvalla, koska pienen pieni tyttäreni ei ole enää niin pieni. Hän menee iltaisin isänsä kainaloon ja minä itsekkäästi sohvalle.

"Eivät äidit voi pukeutua näin lyhyeen mekkoon. Ei voi käyttää bikinejä. Tässä paidassa ei pysty imettämään. Väsymys näkyy naamasta ja vaatteista, niin kuin kunnon äidillä pitääkin."

Vaatekaappi on matkalla muutokseen. Kaikki mikä haisee liikaa maidolta tai on venynyt muodottomaksi, saa väistyä. Muutakin on kuin mukavuus, vaikka mukavuus on myös tärkeää. Tosi vähällä pärjää - kaapissani on kokoajan ollut myös pala minua, olen vain unohtanut. 

"Eihän näitä voi hoitoon jättää eikä muita saa jatkuvasti omilla lapsilla vaivata. Eivät varmaan nukahda tai itkevät ainakin monta tuntia. Eivät sitten syö kasviksia tai kävele ulkona metriäkään. En kyllä ikinä kerro, että nuorin on vasta vuoden ikäinen. Ei silloin vielä saisi palata työelämään."

Mikä siinä on, että omiin lapsiin jotka tuntee varpaista kulmakarvaan, ei kuitenkaan täysin luota. Lapset osaavat jo vaikka ja mitä. Lasten aloittaessa hoidossa luettelin meidän ihanalle hoitajalle pitkän listan asioita, joita meidän lapset ei sitten tee. 

Lapseni tekevät hoidossa kuitenkin kaikkea sitä ja kaikkea muutakin, tai jättävät tekemättä. Kun osaa käsitellä lapsia ja tietää mitä tekee, lapsetkin tekevät ihan mitä vain. On ollut äärettömän lohdullista huomata, että joku jatkaa tärkeää työtä minun jälkeeni tavalla, joka oikeasti toimii. Minulla on niin paljon opittavaa myös omista lapsistani!

"En kyllä viitsi lähteä ulos, kun jokunen viikko sitten olin edellisen kerran. Väsyttää. Kahdeksalta kotiin, piiloon ja lapset nukkumaan. Ei se ole ikä, vaan se että on lapsia."

Kun googlettaa "26-vuotias", tulee ensimmäisenä vastaan keskustelupalstan kysymys, "onko 26-vuotias nuori vai vanha?"  Minun mielestäni saa olla kumpaa tahansa! Se on varmaa, ettei vielä tarvitse täysin lopettaa rilluttelua. Ei edes silloin, kun on ollut kolme vuotta vauva mahassa tai mahan päällä. Nälkä kasvaa syödessä ja juhlat paranee aamuyöllä

"Ihana mennä kotiin."

Se että muistaa itsensä ei tarkoita, että unohtaa lapsensa. He kyllä pitävät huolen, että oikea tasapaino säilyy. Välillä voi mennä viettämään omaa aikaa tai nukahtaa sohvalle, ja silti sydän on siellä, missä lapsetkin.

Puolustautuminen

Muutaman viikon oppilaita luokassa seuranneena olen huomannut tämän erityisen asian - kritiikin edessä useimmat meistä tuntuvat olevan hädässä?

Oppilaat eivät useinkaan erota, milloin heidän kanssaan halutaan keskustella, milloin todetaan asioita ääneen ja milloin on kyseessä palaute. Moni puolustautuu jatkuvasti, myös normaalissa kanssakäymisessä. 

Ihmisen, joka joutuu jatkuvasti suojautumaan henkisesti, täytyy olla päivän päätteeksi todella uupunut. Entäpä sellainen henkilö, joka puolustautuu koko elämänsä - jos joutuu jatkuvasti perustelemaan minuuttaan, alkaa väkisin epäilemään sitä myös itse. Kuin eläisi narsismin ympäröimänä, jolloin vallitseva tunnetila ei ole kaikille todellinen, mutta henkilölle itselleen aivan yhtä tuhoava. 

Klassinen ohje siitä, että lapsen kanssa keskustellaan ensisijaisesti hänen toiminnastaan tai käytöksestään, on sekin lopulta kahden kommunikoivan summa. Jotkut kerta kaikkiaan ottavat kaiken itseensä - johonkin sinne, missä minuutta halutaan myös puolustaa.

Herkkä ihminen saa palautteen sanojen lisäksi myös vallitsevasta tunnelmasta, eleistä ja olemuksesta. Vaikka keskustelu ei menisi henkilökohtaisuuksiin, herkkä suojautuu. Jotkut kokevat tarvetta puolustautua jo ennen varsinaisia sanoja.

Vahva itsetunto on melkoisen työn tulos. Se vaatii harjoittelua, tunneälyä ja itsetutkiskelua. Koska herkkä ihminen tuntee kokonaisvaltaisesti, on hän herkemmin myös epävarma omasta itsestään. Ulospäin hän saattaa näyttää kovalta, passiiviselta, vihaiselta tai kyyniseltä. Nämä ovat kuitenkin vain tapoja suojella sitä epävarmaa sisintä, joka kuormittuu normaalia enemmän.

Tästä syystä se hyvä palaute tai kiitos ei myöskään mene yhtä helposti perille. Tarvitaan enemmän sanoja, enemmän toistoa ja vakuuttelua. Jotkut tarvitsevat kerta kaikkiaan sitä, että heidät nostetaan jalustalle. Se ei ole itsekkyyttä, se on herkkyyttä ja tunnelukkoja. Se on muutama ylimääräinen vakuuttelu siitä, että tämä asia ei ole uhkaava, vaan päinvastoin. 

Tämän kahden viikon aikana olen siis tehnyt ainakin sen tärkeän oivalluksen, että joitain henkilöitä vain tulee muistaa hyvässä enemmän. Ja sehän ei kuulosta huonolta lainkaan, sillä positiivinen voima vaikuttaa aina kahteen suuntaan.

Sen huomaa, se palkitsee, kun herkkä ymmärtää ja vastaanottaa kiitoksen. 

Ja kiitos kuuluu jokaiselle, niin kaun, että siihen lopulta jopa uskoo.