Tarina alkaa siitä, kun alle kaksi vuotta sitten tapasin elämäni ensimmäisen V:n. Olin elänyt kokemusrikkaan kesän, jonka jälkeen halusin hyvillä mielin rauhoittua syksyyn ja opintoihin. Aamun pikkutunneille venyneet kesäyöt ja lukuisat ympäri Suomea matkustetut kilometrit olivat varmasti kohdallani välttämättömiä, mutta ehkä alitajuntaisesti etsin jo jotain muuta. Jotain rauhallisempaa vaihetta elämässä.
Aiemmasta suhteestani oli vierähtänyt jo hyvä tovi aikaa, enkä osannut ajatella kaipaavani uuteen seurustelusuhteeseen. Silti huomasin heti, kuinka mukavaa toisen kanssa oli viestitellä ja vaihtaa ajatuksia työpäivän aikana. Myös aamulla, iltapäivällä, illalla ja yöllä. Selkeästi joku tässä ihmisessä veti puoleensa ja viihdyin, vaikka olimme olleet tekemisissä ainoastaan puhelimen välityksellä.
Tapasimme viikon kuluttua päivittäisestä viestittelystä. Sen jälkeen olemmekin olleet lähes erottamattomat. Aluksi ei ollut lainkaan selvää, että niin tulisi käymään. Maistelimme ajatusta loppukesän romanssista, joka kuihtuisi pois elokuun kääntyessä pimeämpään. Vietimme kaiken vapaa-ajan yhdessä - kävimme uimassa, pyöräilemässä, kävelemässä Helsingin katuja ja katolla istumassa. Vietimme elokuun illoissa ja öissä monia ällöromanttisia hetkiä, joita en osannut lainkaan odottaa.
Viikon mittainen ulkomaanmatka äitini kanssa ennen koulun alkamista ja muuttoa takaisin Savonlinnaan pisti mielen haikeaksi. Nytkö kaikki tämä sitten loppuu, niin äkkiä. Emme olleet puhuneet mitään seurustelusta, ajatus tuntui molemmista kaukaiselta ja väärältä. Jatkossa välillämme olisi useita satoja kilometrejä ja V aloittaisi uudessa koulussa. En halunnut viedä häneltä fuksivuoden "iloja" sitomalla häntä suhteeseen.
Matkalta palattuani löysin itseni kuitenkin edelleen toisen luota. Kerta toisensa jälkeen pitkää välimatkaa kuljettiin puolin ja toisin. Syksy meni "etäsuhteessa", vaikka emme missään vaiheessa virallistaneet juttua seurustelusuhteeksi. Kaikkein eniten tilanne kummastutti lähipiiriä, jonka silmissä olimme luonnollisesti kuin vanha aviopari. Joulun tienoilla, lähinnä perheitä ja lähipiiriä ajatellen, aloimme oikeasti seurustelemaan.
Nyt takana on jo muutama yhteinen joulu ja rutkasti yhdessä elettyä arkea. Porvoosta löytynyt pieni yksiö on toimittanut meille molemmille kodin virkaa tähän asti. Lokakuussa 2016 tarvitsemme lisää tilaa, kun meistä tulee pinen pojan vanhemmat. Elämäni toinen V on enemmän kuin tervetullut ja odotan hänen mukanaan tullutta uutta elämää innoissani.
