Keä kuvina

 Terassikausi lähes avattiin ja suljettiin samalla kertaa. Kovin moneen otteeseen en terasille eksynyt, vaikka Porvooseen avattiin yksi todella kiva yksilö. Mahan kasvattaminen tapahtuu mielestäni parhaiten muualla kuin juopuneiden ihmisten seassa. Toki päiväsaikaan, kuten tässä kuvassa, ranskalaiset terassilla maistuivat oikein hyvin!

Raskauden aikana ruokavalio oli myllrryksessä ja söin aika paljon sitä mitä teki mieli. Yksi oli ja pysyi, nimittäin banaaniletut! Parhaimmillaan ne nautitaan mangososeen kera.

Äitiyspakkauksen ihmettelyä. Tämä oli meille untuvikoille jännittävää - mitä kaikkea pieni nyytti edes tarvitsee? Kuvassa näyttäytyy uutta kotia kaikessa yksinkertaisuudessaan. Tavaraa on sittemmin tullut hankittua kassitolkulla lisää!

 Uudessa kodissa musiikki soi monet kerrat. Kyllä minun kelpasi tälläkin kertaa kuunnella, vahvistimet ja kaikki.

Vaikka tämä kesä oli kaikkea muuta kuin rantakesä, eksyin muutamaan otteeseen hienoille paikoille vain ihailemaan. Uikkarit pysyivät kyllä visusti kaapissa ja pitkähihainen päällä. Minua tämä raskaus ei tehnyt yhtään vähempää viluisaksi. 

Mukavia hetkiä olivat ne, kun kaupasta oli edullisesti löytynyt jotain mikä istui myös mahan kanssa. Ja sitten myöhemmin myös ilman mahaa. Hyviä löytöjä! 

Grilliruokasaldo tältä kesältä oli ihan hyvä. Grillattua tuli ystävien kesken, mökillä ja ihan kotonakin. Tässä hiillostuu ananasta burgerien kaveriksi.

Mökillä päivällinen nautitaan missäpä muualla kuin terassilla. Ihana salusjärvi avautuu maisemaksi, ruoka lautasella jää kakkoseksi.

Haimme äidin kanssa herkusta evästä ja suuntasimme Suomenlinnaan piknikille. Päivä oli hauska, tuulinen ja kaunis. 

Hassua, miten tässä kuvassa näytän lähinnä vain leveältä. Todellisuudessa olen tietenkin raskaana. Kuva on otettu juhannuksena, taustalla näkyy Tallinnan kalasatamaa.

Pärnun reissulla nautittiin ensimmäisenä iltana ruokaa pitkän kaavan kautta. Annos oli visuaalisesti kauniimpi kuin makumaailmoiltaan. Koko reissumme ajan satoi vettä aamusta iltaan. Tulipahan shoppailtua!

Grilliruokaa ehdittiin valmistaa muutaman kerran myös kotosalla pikku pihallamme.

Tässä minä yllätettynä vauvakutsuilla! Ihania tyyppejä, hyvää ruokaa ja komea vaippakakku.

Äitiysloma

Nyt olen ihan luvallisesti aloittanut äitoysloman. Sairasloma ja osa-aikainen työsuhde on päättynyt ja moni muukin, vakituisesta työpaikastaan lomaa aloittava äiti olisi jo tehnyt niin. 

Onhan tuo maha tuossa ja raskaana oloa ei voi hetkeksikään unohtaa, mutta voisinko silti yhtä hyvin olla vielä töissä? Mielestäni voisin. Joka aamu ajattelen, että on vähän hölmöä vain jäädä makoilemaan tähän sänkyyn ja ajatella, ettei tänäänkään ole mitään ihan pakollista. Olen ottanut kodinhoidosta itselleni enemmän vastuuta ja haluankin ajatella, että se on nyt minun tehtäväni. Jopa tässä vajaassa 50 neliössä on puuhasteltavaa - pölyä, pyykkiä, astioita ja ties mitä. Varastoakin pitäisi laittaa ja kirpputoritavarat hinnoitella. Vauvan vaatteet ovat edelleen lipastossa pesemättä, hajusteeton vaivan iholle sopiva pesuaine hankkimatta.

Minusta ei ole tällä hetkellä oikein kenellekkään mitään hyötyä, ei yhteiskunnalle eikä itselleni. En maksa työstä saadusta palkasta veroa tai kerrytä opintopisteitä. Muistan yhden hetken muutamia vuosia takaperin, kun vastaava hyödyttömyys ajoi minut totaalisen epätoivon partaalle. Olin yhden vuorokauden työtön ja ilmoittautunut poissaolevaksi koko kevääksi opiskelupaikastani. Itkin paniikinomaisesti sängyssä - olin pakkolomalla. Vaikka oli joulu ja suurin osa muistakin ihmisistä makoili viltin alla kotonaan, oli se loma siellä ansaittua. Palkka juoksi kenties silti tai sitten porskuteltiin lomarahoilla. Opiskelija latasi akkujaan, olihan hän paahtanut opintoja kasaan lähes ympäri vuorokauden koko pitkän syksyn ajan. Kaikki muut olivat luvallisesi lomalla, minä pakotettuna ja hyödyttömänä. 

Nyt tehtäväni on kasvattaa vauvaa ja hotaa tätä kotia. Voisin edelleen olla töissä ja haluaisin tehdä opintoja syksyn aikana. En ole ollenkaan tyytyväinen siihen, että 1 ja puoli kurssia sekä gradu jäävät roikkumaan. En ole sellainen ihminen, joka jättää asioita roikkumaan tai sellainen, joka nauttisi elämästä erilaisten tukien varassa. Se ei ole paheksuttavaa, mutta se ei sovi minulle. Toivon, että uusi pieni elämä vie tällaisen ankaran puolen itsestäni mennessään. Olen aika varma, ettei ne tekemättömät opinnot tai työt enää harmita, kun nyytti saapuu ilahduttamaan arkea. Olen myös aika varma, ettei minulla silloin lopu tekeminen kesken..

Muuten raskaus sujuu omalla painollaan. Maha on nyt minun odotukseni - sovelluksen mukaan kaikkein korkeimmillaan ja keuhkokapasiteetti pienee murto-osaan aiemmasta. Pitäisi hengästyä helposti ja fyysinen suorituskyky alentua oleellisesti. En osaa sanoa tästä, koska elämääni ei kuulu paljoa fyysisiä ponnisteluja. Olimme edellisellä viikolla pienellä lomalla Pärnussa, jolloin toki kävelimme päivttäin useita tunteja. Tämä tuntui lähinnä useampina supistuksina, jotka ovat ilmeisesti ihan harmittomia. Minun kohdallani ne eivät ole lyhentäneet kohdunkaulaa. Liikunnan vähäisyydestä kärsin jonkun verran ja kahdehdin edelleen jokaista, joka juoksee lenkkiä ohitseni. Koitan sisällyttää päivään edes pienen hetrken jumppaa, jos päivä on muutoin ollut täysin passiivinen. Kävely ja kuljeskelu kaupungilla riittää kyllä. Vauvan mitat ovat keskikäyrän mukaan 43 cm pituutta ja 2500 g painoa. Iso pieni vauva!  

Rv 30 +

Jännittävä 30 raskausviikon rajapyykki on nyt saavutettu. Vauva alkaa näyttää valmiilta, vaikka esimerkiksi pienet keuhkot ovat vielä aika keskeneräiset. Millaisia fiiliksiä uusien pyöreiden saavuttaminen on täällä herättänyt?

.. hikka. Vauvalla on joka päivä ainakin kerran hikka. Olen josain lukenut, että se liittyy pallean kehittymiseen jollakin tavalla. Välillä vauvan hikka kestää aika kauankin, jolloin käy pikku tyyppiä ihan sääliksi. Mikäli hikka on yhtä kiusallinen vaiva vauvalle kuin hänen isälleen, hän ei todellakaan viihdy hikan kanssa. Hikka, aivastus tai pissahätä - ne ovat kolme kaikkein kiusallisinta vaivaa, mitä avopuolisoni äkkiseltään keksii. Useimmiten se on vain hassua ja naureskelen tätä ääneen, meidän herralla kun on mies-hikka, mies-aivastus ja mies-hätä flunssan lisäksi..

.. möyriminen. Vauva ei enää vain potki, vaan ihan oikeasti möyrii sekä suoristelee ja oikoo raajojaan. Se alkaa olla sen verran isompi (odotus -sovelluksen mukaan keskiarvovauva olisi nyt 40 cm pitkä ja painaisi  1800 g, näin viikolla 31 + 5) että sen liikkeet ja touhut tuntuvat hyvin eri tavalla. Välillä tuntuu, että se tarttuisi minua suolista kiinni, vaikka se ei tietenkään ole mahdollista.. Kaikki liikehdintä ei ole mukavan tuntuista, mutta pääasiassa nautin tietenkin tuntieassani vauvan yhä useammin päivän aikana, Öisin liikkeet eivät minua herättele.

.. nukkuminen. Kasvava kumpu on tuonut omia haasteitaan mukavien asentojen löytymiseen. Olin melko pitkään hieman yliviedyllä kyljellä, eli puolittain mahallani. Sellainen asento ei enää tunnu hyvältä, eikä kovin usein selällään makaaminenkaan. Siitäkin olen sitäpaitsi lukenut joitakin kauhujuttuja, ettei vauva saisi silloin riittävästi happea. Oikealla kyljellä makaaminen tuntuu mahan kannalta mukavimmalta ja sitä olenkin suosinut. Välillä haluaisi päästä omaan rauhaan ja sängyssä vasemmalla puolella nukkuessa oikea kylki tarkoittaa aina miehen nassun tuijottelua. Eihän siinä mitään vikaa ole, mutta joskus olisi tietenkin mukavaa tuijotella ihan vain seiniä (esimerkiksi jos kiukuttaa tai surettaa). 

.. harjoitussupistukset. Nyt olen päässyt myös supistusten makuun. Ne eivät ole kivuliaita, mutta tuntuvat mielestäni inhottavilta. Maha kovettuu ja tuntuu, että siellä oleva neste kerääntyy yhteen jolloin vatsaa kiristää. Erilaiset vihlaisut ovat myös inhottavia, en tiedä olisivatko ne sitten niitä liitoskipuja tai jotakin kohdunkaulan erinnäistä toimintaa. Harjoitussupistuksia tulee kun lähden liikkeelle - kävellen tai pyörällä. Joskus hiukan huolestuttaa, kun kävelykin aiheuttaa erinnäisen määrän supistuksia. Liikuntaa en ole oikeastaan sen kummemmin harrastanut aikoihin, ehkä olen hieman varpaillani näistä tuntemuksista. 

.. rauhoittuminen. Viitaten edelliseen, olen aika paikoillani nykyisin. Minua ei ihan kauheasti haittaa viettää päivää kotona ja kahvakuula on saanut levätä kaapissa. Toisaalta ajatus liikkumattomuudesta on aika ahdistava, kaikkialla kun kuitenkin puhutaan liikunnan hyödyistä niin äidille kuin vauvalle. Hyötyliikuntaa tulee onneksi jonkun verran, vaikka esimerkiksi kävellessä tahti on hidastunut. Autonpenkillä istuessa kahdehdin kyllä lenkkipolkua kuluttavia ihmisiä - kaipaan etenkin juoksemista. Kaipaan myös aika paljon vanhalle boxille jossa vielä viime kesänä tuli vietettyä useampi iltapäivä viikossa. Koko kesän on pyörinyt jos mitä ilmaista jumppaa enkä ole saanut itseäni sinne asti. Huomenna uusi yritys, ennen kuin ne ihan kokonaan jo jäävät taas syksyn tieltä tauolle. 

.. stressi. Olen viime viikkoina stressannut hyvin paljon. Meille on tapahtunut kaikkea kauheaa, joiden myötä molemmat ovat täällä kotona hieman suruissaan ja toipilaana. Olemme olleet vuorotellen eri syistä kipeänä ja viettäneet pajon aikaa sairaaloissa. Odotustilassa istuminen aamuyöllä on tullut tutuksi. Elämämme on ajoittain kuin suoraan jostakin elokuvasta, jossa tunnetusti kaikki menee jossain vaiheessa aivan mönkään. Kaikki mahdollinen on tainnut mennäkkin, joten eiköhän pohja ole jo nähty. Eniten mietin, miten perheemme tästä selviää ja miten kaikki asiat asettuvat uomiinsa. Onko vauva kärsinyt tästä valtavasta määrästä surua, huolta ja stressiä? Olen koittanut päivittäin edes hiukan pysähtyä, hengitellä ja rentoutua kunnolla. Olen luonteeltani todella huolestunut ja pessimistinen ihminen, joten ihan kokonaan vauva ei ole missään vaiheessa säästynyt murheiltani. Joudun usein ihan tietoisesi miettimään, ettei kaikki tosiaankaan ole ihan päin pyllyä. Meille syntyy kuitenkin tiedossa olevilla spekseillä terve poika, joka on varmasti kaikkein tärkeintä elämässä. Omista sairasteluistani vauva ei ole onneksi ollut moksiskaan. Kävin ylimääräisellä neuvolalääkärikäynnillä jossa katsottiin vauvan vointi. Se on ehkä hiukan pikkuinen, kasvaa keskikäyrän alapuolella. Sydänäänet olivat oikein hyvät ja kohdunsuu napakka - harjoitussupistukset eivät ole tehneet mitään peruuttamatonta. Kaiken tapahtuneen myötä olen kuitenkin jäänyt jo pois työelämästä, eli olen oikeastaan jo äitiyslomalla. Se tuntuu aika uskomattomalta. Gardu on ollut murehisani pienin, sitä en ole jaksanut ihan kauheasti edes stressata. Kai sen ehtii. 

.. pesänrakennus. Tämä puoli itsessäni näyttäytyy myös surkutteluna ja huolena. Tavaraa on ihan älyttömän paljon ja olen aivan pulassa tämän pahuksen asunnon kanssa. Asunto on ihana, en millään haluaisi siitä luopua. Miksi se on näin kaukana kaikesta, jopa ruokakaupasta. Ja kenelle se on oikeastaan tarkoitettu? Ihmiselle, jolla ei ole mitään tavaraa ja joka asettaa olohuoneeseen yhden sohvan ja syökin siinä. Ihmisielle, jolla ei ole astioita saati sitten tuttipulloja. Ihmiselle, joka ei omista vaatteita nimeksikään ja joka ei koskaan siivoa. Ihan oikeasti, tässä asunnossa ei ole siivouskaappia. Tässä asunnossa ei myöskään tarvitse kai säiyttää lakanoita tai pyyhkeitä. Ja kun puhun ihmisestä, tarkoitan tosiaan yhtä ihmistä - kaksi on ihan liikaa. Tämän vuoksi on kauhean turhauttavaa tunkea vauvan tavaroita erinnäisiin sängynaluslaatikoihin ja todeta, että lakanoita vauvalla ei ole vielä tarpeeksi. Minun pitäisi kai myydä ihan mieluista tavaraa pussikaupalla kirpputorilla ja elää vähemmällä. Kyllä se varmaan onnistuu, mutta vauvan tarvaroista ja tarvikkeista en haluaisi luopua.

Asiat jotka menevät tutun kaavan mukaan, ovat neuvolakäynnit ja ruokailut. Neuvolassa käydään edelleen kerran kuukaudessa ja ruokahalussa en ole huomannut muutosta suuntaan tai toiseen. Äitiyspakkaus on saatu ja avustukset myöhemmälle ajalle myönnetty.