Hän on lapseni. Hän syö minusta, tarvitsee minua, minä suojelen häntä. Minä teen hänelle kodin ja haen hänelle kuun taivaalta. Minä katson ihmisiä hänen elämässään kuin sanoen, käsittele varoen. Minä omistan elämäni henelle, hän on minun.
Ja sitten yhtä nopeasti, hän kasvaa aikuiseksi. Minua on viime aikoina puhututtanut tämä varovainen aihe, jossa ollaan vanhempi - lapsi suhteen juurella. Mitä tapahtuu, kun vanhemmasta ja lapsesta tuleekin kaksi aikuista?
Jotkut vanhemmat valitsevat lapsensa kanssa ystävyyden. He valitsevat kestää lapsensa kolhut ja ne huonot ratkaisut, joita lapsi matkallaan tekee. He eivät sulje silmiään nuorten tavalle elää ja usko sokeasti oman lapsensa erilaisuuteen. He näkevät haavoittumista, josta seuraa parhaimmillaan viisautta. He pääsevät osaksi porukkaa ja toivottavasti käyttävät luottamustaan oikein.
Jotkut vanhemmat ohjaavat varovasti. He eivät luota lastansa maailman käsiin sokeasti. He turvaavat selustaa ja ottavat selvää. He ovat valmiina ottamaan lapsensa kiinni, mistä hän ikinä putoaakaan. He eivät välty ristiriidoilta. Todennäköisesti he ovat "ihan paskoja" aina välillä, mutta myös niin oikeassa siinä, ettei kaikkiin ja kaikkeen voikaan aina luottaa.
Toiset ohjaavat vieläkin enemmän. He eivät tule vahingossakaan huijatuiksi eivätkä siedä salailua. He tietävät, että tietävät paremmin. Heidän tehtävänsä on tarkkailla ja suojella lasta mahdollisimman virheettömästi. He haluaisivat vaikuttaa lapsensa ystäväsuhteisiin ja vähintään harrastuksiin. Heillä on kokemuksia, varoittavia esimerkkejä ja päteviä perusteita.
Jotkut vanhemmat eivät edes halua tietää totuutta. He sulkevat silmänsä ja luovat kotiin ja lastensa ympärille jotain sellaista, joihin pystyvät luottamaan. He eivät halua kokeilla, mitä maailma kaikkine vaaroineen tarjoaa. He suojelevat lasta viimeiseen asti, eivätkä usko voivansa itse toimillaan vahingoittaa häntä.
Jos tiedettäisiin varmaksi, mikä on oikea tapa kasvattaa lasta, ei asiasta oltaisi niin montaa eri mieltä. Erityisen silmiä avaava keino on kysyä aikuiseksi kasvaneelta lapselta, millainen oli sinun lapsuutesi?
Joku meistä osaa heti erotella lapsuuden ja aikuisuuden kahdeksi eri aikakaudeksi. Rajoittava rakkaus muuttui nopeasti täysi-ikäisyyden kynnyksellä, jolloin vanhempi uskalsi antaa lapselleen enemmän tilaa kokeilla omia siipiään. Lapsuus, jossa on ollut rajoja, voi jälkikäteen ajateltuna tuntua selkeältä ja perustellulta. Vanhempi suojeli silloin, kun en itse osannut tai tiennyt. Aikuisen lapsensa vanhemmat kohtaavat puhtaalla uteliaisuudella, eikä se tunnu taakalta tai väärältä. Vanhemmat välittävät ja ovat tukena normaalilla tavalla. Vanhemman ja aikuisen lapsen suhde tuntuu luonnolliselta, vaikka aikuinen lapsi kunnioittaa edelleen vanhempansa auktoriteettiä.
Vanhemman ja aikuisen lapsen jo alussa alkanut ystävyyssuhde todennäköisesti jatkuu. Keskustelut voivat olla osin sensuroituja, tai sitten asiat kerrotaan juuri niin kuin ne ovat. Oman kokemukseni mukaan se on mahdollista. Joskus oma vanhempi on se ihminen, jota ei tarvitse suojella edes niiltä kaikkein törkyisimmiltä asioilta. Täydellisen läpinäkyvä kommunikointi on joskus melko riitaisaa - mitä läheisempi ihminen, sitä uskaliaampaa riitelyä. Kuten parhaatkin ystävykset, myös vanhempi - lapsi ystävykset käyvät läpi tahtojen taistoa. Täydellinen ymmärrys vaatii riitoja, luonnollisesti.
Jotkut vanhemmat pyytävät itse sensurointia. He eivät halua tietää ihan kaikkea. Sopiva sinisilmäisyys voi pitää niin sanotusti vanhempi - lapsi suhteen edelleen mielekkäänä. Sensurointia tapahtuu puolin ja toisin, eikä kaikkea tuoda omalle vanhemmalle tai aikuiselle lapselle samalla tavalla, kuin parhaalle ystävälle. Todella läheisiä voidaan olla myös näin.
Molemmissa asetelmissa on omat vaaransa. Sensuroimaton ystävyys vanhemman ja aikuisen lapsen välillä johtaa väkisinkin kasvatuksellisiin mielipiteisiin. Oman lapsen valintoja voidaan kommentoida joskus raa'alla kädellä, vaikka hän olisi itse täysin päätäntäkykyinen aikuinen. Vanhemmalle voi kenties tulla olo, että hänen aikuinen lapsensa kaipaa nyt juuri tätä, ohjaamista. Neuvoa vanhemmalta, ei ystävältä. Taitava ihmissuhdeosaaja hyppääkin mahdollisesti roolista toiseen - tiukan paikan tullen ollaan se rajoilla rakastava vanhempi, joka kertoo suoraa, miten tästä asiasta selvitään. Toisessa tilanteessa varovainen myötäeläminen riittää.
Sensuroitu ystävyys aiheuttaa väkisin tilanteita, jossa aikuinen lapsi kokee tulleensa vääristä asioista tuomituksi tai väärinymmärretyksi. Vanhempi ei tiedä koko totuutta, joten hän ei osaa puuttua asiaan oikealla tavalla. Aikuisella lapsella voi olla usein tunne, ettei hänen vanhempansa tunne häntä tarpeeksi hyvin. Aikuinen lapsi saattaa helpommin työntää läheisen vanhempansa pois, sillä ei näe tilanteeseen muuta järkevää ratkaisua. Ystävyyden ja vanhemmuuden yhdistäminen voi olla haastavaa, varsinkin jos rooliin ei pysty omistautumaan täysin.
Läheinen suhde aikuiseen lapseen ei ole itsestäänselvyys. Se näyttää olevan jopa harvinaista. Yleensä toinen osapuoli, joko vanhempi tai aikuinen lapsi, ottaa tarvittavaa etäisyyttä. Välit vanhemman ja aikuisen lapsen välillä ovat hyvät, mutta jokseenkin arkipäiväiset. Vanhempien kysymykset ja yhteydenotot voivat tuntua aikuisesta lapsesta joskus taakalta. Syitä on varmasti monia: usko välinpitämättömyyteen, usko vanhempien väärään motiiviin tai luulot liittyen siihen, että vanhemmat haluavat lopulta syyllistää.
Ihana, kokonaisvaltainen, lapsen elämään täysin heittäytynyt vanhempi. Annan sinulle ilmaisen neuvon: älä käytä vanhemmuutta väärin, älä kiristä sillä lastasi! Jokainen tuntee hassut heitot siitä, ettei äidille saa puhua rumasti, koska hän on sinut synnyttänyt. Jokainen tuntee ne puoliksi todenmukaiset lausahdukset siitä, että vanhemmat tekevät liikaa töitä siksi, että sinä saat mopokortin. Jokainen tuntee sen pettyneen katseen, kun et osallistu riittävästi kotitöihin tai syö ruokaasi loppuun. Vanhempasi ovat kodin ja ruoan sinulle laittaneet, he ovat tehneet kaikkensa sinun eteensi.
Ole siis kiitollinen. Tilanteet, joissa aikuinen lapsi voi osoittaa vanhemmalleen kiitosta, ovat kuitenkin haastavia. Elämme kiitollisuuden velassa vanhemmille, eikä meillä tunnu olevan mitään annettavaa takaisin. Heidän rahansa ovat kuluneet meihin, he ovat maksaneet harrastuksemme, koulukirjamme ja nekin ruoat, joita emme halunneet syödä. Kuinka konkreettinen on summa, jonka olemme velkaa vanhemmillemme? Maksentaanko se niin, että puhumme aina vain kauniisti ja ymmärrämme loputtomasti? Aikuinen lapsi miettii velkaansa, sillä nuorempi lapsi ei vielä ymmärtänyt sen hintaa.
Kun vanhemmasta ja lapsesta tulee kaksi aikuista, on helppo heittäytyä vertaiseksi. Lapsi ei ole enää se avuton, rakastava ja vilpitön pieni ihme, vaan joskus rumasti käyttäytyvä holtiton aikuinen. Tiukassa paikassa vanhempi huomaa kiristävänsä lastaan ja vaativansa kunnollista käytöstä ja kunnioitusta.
Samassa tilanteessa aikuista lasta harmittaa, sillä hän kaipaisi ennen kaikkea ystävää. Välintöntä kohtaamista toisen aikuisen kanssa, jossa kumpikaan ei ole velkaa toiselle.
Haluan sanoa sinulle, aikuisen lapsen äiti tai isä:
Me lapset teemme parhaamme. Me rakastamme teitä, mutta kuten aikuisilla on tapana, meillä on paljon muita asioita mielessä. Me olemme vasta ajattelemassa kaikkea sitä, mitä te olette jo saavuttaneet. Nyt on meidän vuoromme elää, kokeilla ja tehdä virheitä.
Me opiskelemme, käymme töissä ja harrastamme. Me olemme kenties nuorempia, mutta meitäkin väsyttää. Meillä on samat vaatimukset, olemme aikuisia tässä samassa yhteiskunnassa. Jos emme meinaa löytää suuntaa, sitä harvoin löytää meille kukaan mukaan. Tiedämme, että tarkoitatte hyvää.
Me kysymme, jos tarvitsemme neuvoja. Neuvoilla tarkoitan todella neuvoja, ohjeita annetaan pienille lapsille.
Jos päätämme ostaa auton tai hankkia koiran, kauhistukaa. Tehkää se kuitenkin salaa tai kauniisti, sillä kaikissa asioissa ette voi meitä pelastaa. Päivitelkää hölmöyttämme kuten naapurille, se on usein hyvä sensuuri!
Meidän lapsiamme rakastakaa ja ohjatkaa. He ovat taas myös teidän pieniänne. Kasvattakaa heitä meidän toivomuksia kuunnellen, omalla rautaisella kokemuksella. Lasten turvallisuus on aikuisen lapsen kunnioittamista tärkeämpää - jos olemme menossa pahasti metsään, puuttukaa.
Jos meillä on jo oma perhe, me kenties muutumme jollain tavalla. Haluamme kuitenkin, ettei uusi perhe poista edellistä. Vaikka tulemme itse vanhemmiksi, haluamme silti olla myös jonkun lapsia. Nyt me todennäköisesti myös kaipaamme ymmärrystä ja teidän osaamistanne.
Nauttikaa siitä, että lapsenne ovat kasvaneet aikusiksi. Elämänne on juuri sellaista, kuin itse sen suunnittelette. Saatte maksaa ravintolassa vain oman ruokanne tai ottaa etelänlomalle mukaan kenet haluatte.
Mutta niin saamme myös mekin.
Jos emme näe kovin usein, eikä meistä muutenkaan kuulu, ei se lähes koskaan ole henkilökohtaista. Voitte oikeastaan olla tyytyväisiä - elämä näyttää olevan tyydyttävää ja kiireellistä. Meille voi soittaa ja kirjoittaa myös itse.
Joskus meidät tulee pelastaa. Se ei liity siihen, olemmeko lapsia tai aikusia. Myös aikuiset joutuvat pulaan.
Jos haluatte, että olemme luonanne kuin kotonamme, kertokaa se. Äidin jääkaappi vaikuttaa kaikkiin meihin eri tavalla - voimme heittäytyä uusavuttomiksi tai liian avuliaiksi. Jotkut meistä eivät pakkaa omaa pyyhettä mukaan, toiset pesettäisivät mielellään kaikki pyykkinsä äidin koneessa. Älkää pelätkö kertoa, mitä meiltä toivotte. Jos lapsuudenkotia ei ole enää olemassa, kertokaa uudesta kodistanne - olemmeko yhtä tervetulleita?
Odotamme teiltä samaa rentoutta myös vastavierailulla. Osaamme muuten laittaa jo itse ruokaa. Myös teille, jos haluatte.
Olemme kiitollisia kaikesta siitä, mitä olette tehneet meidän eteemme. Emme halua ajatella velkaa euroissa, vaan kohdata teidät jatkossakin kunioittavasti. Haluamme uskoa, että olemme antaneet jotain sellaista, joka on rahaakin arvokkaampaa. Aikusina me toivomme olevamme vertaisia, emme velkaantuneita. Me haluamme myös kunnioitusta.
Ja mikä tärkeintä, kohdatkaa meidät aikuisina, joskus ystävinä. Sillä tavalla olemme aina myös teidän lapsianne.
