Ruoka, rakkaus ja raitis ilma

 Lapsen hoidon kolme kultaista R kirjainta olivat 100 vuotta takaperin ruoka, rakkaus ja raitis ilma. 

Ruoka. Vauva ja äiti kun välillisesti nauttivat samat ravintoaineet tulisi safkapolitiikan kanssa imetyksen aikanakin olla tarkkana. Omalla kohdallani tämä on mennyt niinkin pitkälle, että syynään jokaista suupalaa ja metsästän vauvasta oiretta millon millekkin ruoka-aineelle. Selkeitä "pahiksia" on löytynyt, mutta tärkeimpänä olen ymmärtänyt yhteyden omassa olossani ja vauvan olossa. Silloin kun minua närästää ja pakki on ns. sekaisin puklailee pikku V runsaammin ja on kiukkuisempi. Oma suolisto siis kuntoon niin vauvakin voi hyvin. Hyvinvointi lähtee pitkälti sieltä suolistosta, siihen minä uskon. Pelkistetty ruokavalioni on oikeastaan aika helppo ja selkeä. Peruselementit ja koostumukset ovat aterioissa kunnossa eikä maussakaan ole valittamista. Yksinkertaista ruokaa, ehkä vähän tylsääkin, mutta oma olo on ollut tällä tavalla hyvä. Ei siis ole vaikeaa jatkaa dieettiä vielä niin kauan kuin tarvitsee, Lenkkeilyn jälkeen kun vauva jää ulos nukkumaan ehtii hyvin valmistaa päivällistä. Tänään se oli kanasalaattia monella vauvan nimipäiviltä jääneillä juustolopuilla. Omani tietenkin ilman, maito on edelleen poissa kuvioista. Hyvin maistui silti!

Rakkaus. Tämä ei ole vaikeaa, pikku V on todella rakastettava pieni poika. Olen jostain lukenut/kuullut, että vauvan hymyt ovat oikeastaan vain signaaleja huoltajalle - rakasta minua! Kun tuo vastustamaton hampaaton hymy leviää vauvan nassulle äidin sydän laulaa. Vauvaa on helppo rakastaa, vauva-arkea ei aina samalla tavalla. 

Raitis ilma. Tänään oli aika mahtava auringonlasku ja ulkoilusää muutenkin. Vaunulenkeissä pätee sama kirjoittamaton tosiasia kuin koiran ulkoilutuksessa, monesti ei oikein jaksaisi tai huvittaisi mutta lopulta kun saa lähdettyä nauttii täysin rinnoin. Veikkaan että jälkimmäinen on suosituksissa myös äitejä ja isiä varten!

Arjen ihanuutta

On kauhean ristiriitaista miten tätä aikaa elämässä sekä rakastaa että surkuttelee. Toisinaan nautin äitiyslomasta ja meidän arjesta ihan älyttömän paljon ja toisinaan harmittelen ja ryven vastoinkäymisissä. Meidän vaivat ja ongelmat ovat niin pieniä että niitä on lisäksi tosi tyhmää surkutella!

Äitiysloman plussat

Aikatauluttomasta elämästä on sekä hyötyä että haittaa. Kun työ tai koulu ei rytmitä päiviä tulee helposti unohtaneeksi normaalit ruokarytmit. Saa syödä silloin kun on nälkä, niinhän se vauvakin tekee. Kello ei herätä aamulla joten teoriassa illalla voisi joskus kukkua. Toisaalta pieni tyyppi kyllä herättää, joten kannattavaa on nauttia yöstä unen muodossa. Kavereita ja läheisiä pääsee tapaamaan oikeastaan milloin vain ja neuvolaan voi sanoa "joo" kaikkiin ehdotuksiin käyntiajoista. Treenaamassa voi käydä silloin kun isi on kotosalla, saa vauvalle hoitajan ja syötöt menee mukavasti. Vauvan nukkuessa pitkiä päikkäreitä voi myös itse ottaa nokoset, siivota tai roikkua kännykän kanssa sohvalla. Vastuussa on ainoastaan vauvan hyvinvoinnista ja kyllähän yhden lapsen kanssa on ajoittain myös luppoaikaa. Jos olisi taapero täällä lisäksi pyörimässä kävisi tämä äippäloma ihan eri tavalla työstä! 

Lastenmusiikin kuuntelu, kirjojen lukeminen ja vauvan kanssa matolla pyöriminen on hauskaa. Tykkään katsella pikkutyyppiä ja saan kauheasti energiaa jokaisesta pienestäkin hymystä. Lelut levitellään lattialle ja jumppaillaan musiikin tahtiin. Ehdottomia plussia ovat ihanat lastenlaulut joita kuuntelemme vauvan kanssa: karvakorvan laulupurkki, muumimusiikki, fröbelin palikat, titi-nalle.. 

Päivän puuhat ajoittuvat valoisaan aikaan. Silloin käydään vaunuilemassa tai leikitään kotona. Ikkunasta kurkkiva aurinko ja valo ja vaunulenkeillä imetty D-vitsku antavat virtaa äippälomalaiselle. Vauvan rytmi on oikeastaan aika ihanteellinen valoa ajatellen: kympin maissa ollaan untenmailla ja heräillään siinä seitemän jälkeen. Tällaisesta rytmistä nauttisi äiti-ihminenkin, vaikka aika usein saan jäädä vielä hetkeksi nukkumaan vauvan noustua. Isi nousee vauvan kanssa aamusta koska minä hoidan pääasiassa yövalvomiset. Enää meidän ei tarvitse pitää vauvaa jokaisen syötön jälkeen niin kauaa pystyssä, 10 minuuttia riittänee. Yöt menevät siis aika paljon kivuttomammin. Lisäksi syötöt kestävät tätä nykyä paljon vähemmän aikaa kuin vaikka pari kuukautta sitten, Meidän kirppu nukkuu yöt niin hyvin ettei niistä kyllä uskalla valittaa yhtään!

Fyysinen väsymys on aika harvassa. Yöllä on nukuttu jo pidemmän aikaan tosi hyvin, noin klo 22-07. Tänä aikana syödään max 2 kertaa, yleensä 02-03 välillä ja 05-06 välillä. Tämä on mielestäni hyvinkin kohtuullista eikä univelkaa kerry juurikaan, ainakaan jos malttaa mennä nukkumaan vauvan kanssa samaan aikaan. Joskus nukahtaminen syöttämisen jälkeen on vaikeaa ja silloin päivä on äidillä kiukkuisempi ja päiväunia tarvittaisiin. Niitä aika harvoin malttaa nukkua, tehokkaampaa on vaikka siivota tai kirjoittaa tänne. Lisäksi pikku V nukkuu pitkät 3-4 h päiväunet jotka saa käyttää miten parhaaksi kokee. Reilu tunti päiväunista kuitenkin lähes aina vaunuillaan. 

Vauvan kanssa harrastaminen on tosi hauskaa! Muskarissa, vauvapyhiksessä ja vauvatanssissa on ainakin nyt aluksi ollut tosi kivaa. Melkein yhtä ihanaa (ja rankkaakin!) on pyöritellä vauvaa tanssimatolla kuin mennä sinne itsekseen ottamaan omaa aikaa. Tanssipäivä on torstaisin, sillä aamusta käydään yhdessä tunnilla ja illalla menen vielä yksin omalle tunnilleni. Kyllä tanssi on se mun juttu! Äippälomalla tällainen harrastaminen on mahdollista kun on aikaa. Sitten myöhemmin kun työt ja koulu tulee mukaan kuvioon ei näin monta harrastusta varmaan istu meidän viikkoon. Löytäisin varmaan jotain muutakin kivaa puuhaa vauvan kanssa mutta taitaa tulla jo katto vastaan, vauvan kanssa harrastaminen ei ole ilmaista.. Perjantaina käydään testaamassa myös vauvauinti ensimmäistä kertaa!

Äippälomalla ehtii tutkia ja seurata vauvaa yllin kyllin. Olen aika varma että tällaisen arjen keskellä minulta ei jäisi paljon mitään huomaamatta ja kaikki "ekat jutut" tapahtuisi valvovan silmän alla. Jos vauva on hereillä ja touhukas haluaisin että hänellä olisi aina siinä vieressä myös seuraa tai syli tarvittaessa. Mä olen lomalla ja mulla on vaan aikaa, miksi en käyttäisi sitä juuri vauvan halimiseen, nuuhkimiseen ja jumppaamisen katselemiseen? Niin höpsähtänyt en ole että tuijottelisin nukkuvaa vauvaa tuntikausia kuten jotkut äidit tekevät. Uni oli meille aluksi aika herkässä ja jos vauva nukahti yöllä syliin ei uskaltanut kuin hengittää ihan rauhallisesti ja olla paikoillaan. Päivisin edes palohälytin ei vauvaa herättänyt. Nyt 4 kk kynnyksellä uni on alkanut olla sekä yöllä että päivällä vähän rauhattomampaa, mutta se varmaan liittyy 4 kk yöhulinoihin ja unimuutoksiin (uni alkaa muistuttaa aikuisen omaa, ennen syvää unta on herkempi vaihe herätä). 

Äitiysloman miinukset

Tämä ei oikeastaan edes liity lomailuun vaan ylipäätään imetettyyn pieneen vauvaan. Imetysdieetti rajaa minulta pois edelleen esimerkiksi suklaan ja kaurapuuron. Oma ruokani on aika pelkistettyä ja tylsääkin. Toisaalta kohta 4 kuukautta onnistunutta täysimetystä motivoi jatkamaan tätä just niin kauan kun tarvitsee. Kääk, kohta alkaa meidänkin kirppu maistella soseita.. 

Vauva ei edelleen voi aina hyvin. Huomaan että oma fiilis kulkee ihan käsi kädessä vauvan voinnin kanssa. Jos tulee puklu/oksu kaaressa alkaa välittömästi myös äiti-ihmistä masentaa. Se on kyllä jännä miten sellaisesta pirteästä olotilasta voi nopeasti painua aika alamihin. Kutsun tätä mammamaanisuudeksi, mielialat vaihtelevat niin rajusti laidasta laitaan että itseäkin kummastuttaa. Äitiyslomaan tämä liittyy siten että usein olen päivät kahdestaan vauvan kanssa ja myötäelän hänen oloaan. Jos vauvalla on kurjaa on meidän koko päivä aika kurja. Lisäksi ei tee mieli lähteä tekemään mitään omia juttuja ja jättää pientä kirppua toisten hoivoon. Silloin ollaan kotona ja ihmetellään elämän kurjuutta. Nyt näin kirjoitettuna tämä kuulostaa taas hassulta ja en ymmärrä miksi välillä tuntuu kaikki niin vaikealta, kyse on kuitenkin vaan jostain oksusta, vatsan väänteestä tai ripulista. Vauva se vaan on ja joillain vauvoilla on ongelmamaha. Ei tarvitsisi aina kissojen ja koirien (googlen) kanssa etsiä jokaiseen nippaisuun syytä ja diagnoosia! 

Yhteiskunta pyörii ja minä hoidan vauvaa. En tällä hetkellä edistä opintoja tai mieti sen kummemmin työasioita vaikka ne ovat aika ajankohtaisia. Tämäkin loma loppuu joskus ja vaikka olen nyt täysin vauvakuplassa odottaa minua joskus myös valmistuminen ja työnhaku. Jostain on paperi ulos saatava ja leipä pöytään ansaittava. Ei huvita, onko pakko, en halua. En mitenkään haluaisi edes ajatella koko gradua. Heinäkuu, älä tule koskaan..

Ystävät elävät omaa elämääni vuosi takaperin, minä olen kasvanut vuodessa monta vuotta eteenpäin. Rilluttelut, yökukkuminen, huoleton kahvittelu, reissaaminen, viini, opiskelijahulinat, itsekäs elämäntapa, noutoruoka sängyssä, koko päivän nukkuminen, treenaaminen silloin kun huvittaa, festarit, keikat, kesäilloista humaltuminen ja ikuinen nuoruus. Minulla on nyt lapsi ja olen nyt äiti. En enää koskaan palaa tuohon huolettomaan opiskeluaikaan. En koe menettäväni mitään, mutta on elämäni muuttunut todella paljon. Kaikkein ikävintä on se, että monet läheiset ystäväni elävät vielä tuota huoletonta elämää. Siinä oli todella paljon huonojakin puolia, aika varmasti kultaa muistot.. Tonnikalaa krapulassa kaapista kaivaessa ja rästikouluhommia yötämyöten tehdessä olisin varmasti vaihtanut tuon "ikuisen nuoruuden" vaikka keinutuoliin ja kutimiin. Aina sitä haikailee jotain mitä ei ole. Toivon, että oma elämäni istuu ystävieni omaan lähivuosina. On rankkaa jos joudun luopumaan ihmisistä, elämäntavasta voin ja luovunkin ihan koska vain vauvan tähden. 

Pikku panda

                                         Tällainen pieni panda meillä asustaa!

Hei kaikki!

                                                      Näin ihana minä olen!

Pikku V jo kolme kuukautta vanha!

Vauvaelämää on eletty meillä jo kolme kuukautta. Melkoisen paljon mahtuu tähänkin lyhyeen aikajaksoon rakkautta, jännitystä, iloa, huolta ja ennen kaikkea uusia asioita. Kuinka paljon pieni ihminen opettaakaan meille joka päivä!

Millainen on ihana kolme kuukautinen?

Tarkkaavainen. Vauva katselee ja seuraa todella napakasti muiden touhuja. Joskus on vaikeaa keskittyä esimerkiksi syömiseen kun olisi paljon hauskempaa naureskella isälle. Lelut, värit ja kuvat ovat avartuneet vauvalle ihan uudella tavalla. Vauva myös kääntää katseensa kohti kun häntä kutsuu nimellä (tai lähinnä pitää kiinnostavaa ääntä). Myös esimerkiksi oman bodyn tai paidan hihojen värimaailma tutkitaan ensimmäisenä pukemisen jälkeen.

Nyrkit suussa. Meidän pikku jäbä rakastaa omia nyrkkejään ja sormiaan. Ne menevät mekaanisesti suuhun joko pelkältään, hihan kanssa, lelun kanssa, mitä näitä nyt on.. Kaikkea olisi kiva maistaa ja ikeniäkin taitaa vähän kutittaa. Iloinen kuolanaama paljastuu imeskeltyjen nyrkkien takaa kun äiti menee ja ottaa nyrkit pois suusta, tylsää! Tuttikin maistuu paremmin kuin hyvin, vaikka usein se on kiva pullauttaa pois ja vaihtaa oma ihana nyrkki tilalle. Vauva kai turustuu omiin kätösiin tällä tavalla vaikka äiti on välillä hiukan äimänä - miksi molemmat nyrkit, samaan aikaan, yökkimiseen asti? 

Touhukas. Iltajumpat eivät ole vähentyneet. Edelleen mennään ja kovaa mennäänkin. Hoitopöytä paukkuu ja kehdosta meinataan kaivautua läpi. Ainakin meidän vauvalle tulee jämäkät kantapäät kun ne kopsahtavat niin topakasti hoitopöytään ja leikkimaton kulmaan! Vatsalla alkaa harmittaa aika pian kun ei vielä pääse ryömimään. Se ei kuitenkaan ole kaukana. Vauva on vähän unohtanut treenailla kääntymistä mutta eihän tässä onneksi ole mikään hoppu. Ja äiti tulee aina kääntämään, viimeistään kun iskee harmi! 

Seurallinen. Meidän jäbä on aina viihtynyt tosi hyvin yksin leikkimatolla hengaillen. Syli ei ole ollut mikään ykköspaikka (paitsi silloin kun pitää saada olla pystyssä ja mytyssä jalat vatsan alle vedettynä, vatsaa vääntäessä) ja välillä tuntuu että jotkut kitinät johtuvat päin vastoin sylissä olemisesta. Vauva punkee, äheltää ja vääntelee kunnes pääsee omilleen matolle pötköttelemään. Nyt kuitenkin syli ja etenkin seura ovat alkaneet kiinnostaa. Jos vauva jää yksin matolle saattaa se pullauttaa tutin ulos suusta ihan vain sen takia että joku pian rientää sen laittamaan takaisin. Kitinä loppuu myös heti kun menee siihen maahan seuraksi pötkölleen. Hymyt irtoavat ihan vain ihmisille, eipä juuri koskaan leluille.

Vatsavaivainen. Mikäs se juttu olikaan, että kolme kuukautta vanhana vatsavaivat loppuvat? Meillä on alkanut ihan uudenlainen ja kamala aika jossa jokaisen ruoan päätteeksi vauva tyhjentää molemmista päistä. Vaiva alkoi aika yhtäkkiä ja ajattelin sen heti olevan vatsatauti. Pian syömisen jälkeen tulee limainen ja löysä kakka ja puklut haisevat oksennukselta. Tätä on kuitenkin kestänyt jo lähes viikon ja koko sen ajan vauva on muutoin ollut lähes normaali. Yöt menee hyvin ja jos ehtii syömisen jälkeen nukahtaa ei mitään vaivoja ole. Mkä se sellainen vatsatauti oikein on? Pikku V ei saanut rotarokotetta joten sitäkään ei ole syyttäminen, virusta itseään lievänä kenties on. Äiti-ihminen alkaa olla vähän neuvoton näiden ainaisten vatsavaivojen edessä, eivätkö ne ihan totta koskaan lopu? Viimeisin viikonloppu on ollut aika kammottava: ensin asetettiin Porvoon alueelle juomaveden keittokehotus (edes hampaita ei sovi vedellä pestä), sitten alkoi ripuli ja seuraavaksi jäätyi kotoa putket. Lämmintä vettä ei tullut hanasta lähes yhtään, kylmää vettä ei saanut juoda ja kaikkialla oli kakkaa. Ihana loppiainen! Toivottavasti kyse olisi jostakin vatsapöpöstä, huomenna menemme jo toista kertaa lääkäriin kyselemään tästä vaivasta. 

Harrastaja. Ihan vielä ei olla ehditty käydä kaikissa uusissa harrastuksissa mutta sellaisiin ollaan ilmoittauduttu/pian ilmoittaudutaan. Keväällä on luvassa esimerkiksi musiikkileikkikoulua ja vauvauintia, hauskaa! Huomenna kokeillaan myös vauvabio (elokuvateatterin näytös jossa on hiljaisemmat äänet, himmeät valot, hoitopöytä ja mikro) ja jatketaan myös syksyllä aloitettua vauvapyhistä. Johan meillä alkaa olemaan vaikka mitä kivaa aikataulua viikkoon, sillä aikatauluja uskaltaa jo tehdä. Enää ei ole (ihan täysin) mysteeri miten vauvan unet ja muut menevät, vaikka välillä nukutaan ja syödään ihan milloin sattuu..

60 cm pitkä. Mun pieni tyyppi on jo hiukan vajaa 60 cm pitkä ja painaa reilut kuusi kiloa! Ensimmäiset rokotteet on neuvolassa saatu ja niistäkin selvitty, vaikka itkuksi se tietenkin meni. Illalla ja seuraavana aamuna oli kuumetta ja hiukan rauhallisempi tahti mutta edes suppoa ei tarvinnut laittaa. Loppuviikosta mahavaivat alkoivat joten kovin kauaa sellaista rokotusautuutta ei saatu nauttia. Onneksi ehdittiin ennen kakkaepisodeja käydä pyörimässä alennusmyynneissä Jumbossa. Sen sijaan meiltä jäi harmiksemme sukulaisten kesken järjestetty loppiaislounas, mun ensimmäinen tanssitunti (nyyh) ja isälläni vierailu väliin. Jäätiin loppiaisena kotiin kakkaavan lapsen, kakkaisen juomaveden ja paukkupakkasten kanssa keskenämme - huumori oli aika vähissä. 

Nukkuja. Ainakin ennemmin kuin kukkuja. Jäbä vetelee öisin nukkumaan käydessään parhaillaan 5-6 h unta ennen ensimmäistä heräämistä, Seuraavakin väli saattaa olla melkein 4 h. Päivän ainoat päiväunet kestävät myös sen 2-4 h. Kyllä äiti ja isä ovat olleet tästä kovin innoissaa, sekä päivällä että yöllä saa niin halutessaan hetken omaa aikaa. Tai sitten voi mennä vauvan mukana nukkumaan ja herätä pirteänä! Parhaat päiväunet nukutaan edelleen ulkona vaunussa. Vaunulenkit kuuluvat edelleen joka päiväiseen puuhasteluun.

Hyvin puettu. Tai hyvin ja hyvin, mutta ainakin vaatetta on paljon! Seuraavan koon vaatteita roikkuu kaapissa vino pino ja edelleen äidin kädet syyhyää nettikirppisten pariin. Samalla nyyhkitään pieneksi jääneiden ihanuuksien perään ja metsästetään kissojen ja koirien kanssa edullisesti isompaa kokoa jostakin tietystä ihanuudesta. Vielä en ole hurahtanut täysin merkkituotteisiin mutta sinne päin ollaan matkalla - ensimmäinen Gugguun haalari on jo tilauksessa, kääk..

Iso poika. Kehto laitetaan pian varastoon pinnasängyn tieltä, nyyh. Mun iso pieni vauva ei ole enää kirppu ja tarvitsee pinnasängyn. Nykyisen kehdon koti ei enää kohta pitele topakkaa poikaa. Posket ja jalat ovat myös ihanan pyöreät, kyllä maito onneksi maittaa!

Lukutoukka. Pikku V lukee kanssani kirjoja aamuin ja illoin. Kuvia on kiva katsella ja äidin pälätystä kuunnella. En kyllä ole ihan varma kumpi meistä on tarinoista enemmän innoissaan - mummi nimittäin kaivoi varastosta omia vanhoja kirjojani esiin! Miten nostalgista, muistan lähes kaikki tarinat kuvineen päivineen. Ahmin näitä satuja ihan innoissani, niin kivaa päästä kertomaan omia lempisatuja omalle vauvalle. Pikku V myös tarttuu napakasti kirjoihin ja tykkää puristella pehmokirjoja itseään vasten. 

Rättipoika. Edelleen silkit, harsot ja unirätit ovat se juttu. Niiden kanssa on kiva nukkua ja ihan vaan hengailla. Niistä on kiva imeskellä ja niistä saa napakan otteen. Aamu- ja iltapäivän kitinöihin auttaa silkin antaminen kaveriksi leikkimatolle. Silkin kanssa on kiva nukuttaa itseään vetämällä se kokonaan pään yli. Kyllä maidän vauva on oikea rättipoika. 

Pikku V:n iltatervehdys

Hei kaikille!

Minä se olen jo niin iso poika, että iltasadun ja -tissin jälkeen nukahdan pinnasänkyyn. Kehto on nyt laitettu säilöön uusia vauvoja varten ja omaan nurkkaukseeni hankittiin pinnasänky. Mun pinnis on lähes antiikkia (tehty 30 40 -luvulla) ja ainakin äiti on siihen ihan rakastunut.

Mä tykkään tosi paljon lukea kirjoja. Niitä luetaan aamuin illoin ja jaksan tosi hyvin kuunnella. Tykkään myös ottaa kirjoista kiinni, sulkea kirjan ja laittaa kirjan suuhun. Erilaiset pinnat on hauskoja kokeilla. Kirjat on tosi jees! 

Hyvää yötä!

T. Pikku V

Millainen oli vuosi 2016?

Uuden vuoden kynnyksellä jokainen varmaan pysähtyy miettimään kulunutta vuotta. Omalla kohdallani kulunut vuosi on ollut kaikkein ikimuistoistin.

Vuosi sitten tammikuussa vietin edelleen pitkää joululomaa keskustan yksiössä Porvoossa. Tavarat Savonlinnaan palaamista varten olivat edelleen pakkaamatta ja päivät kuluivat sohvan pohjalla uuden vuoden juhlinnasta ja treeneistä palautuessa. Keskustan palveluista nautittiin täysin rinnoin - kannoimme useina iltoina kotiin sushia, kiinalaista, leffoja ja jäätelöä. Oltiin vaan me kaksi. Veljeni täytti vuosia ja puolessa välissä kuukautta kokoonnuimme hänen luokseen juhlimaan. Ihmettelin miten muutama annos alkoholia teki olostani niin hirveän. Olin myös pöhöttynyt, vaikka laitoinkin sen jouluherkuttelun piikkiin. Bussimatka Savonlinnaan oli kamala eikä olossa ollut mitään kehuttavaa. Ehdin viettää Savonlinnassa reilun viikon ja tilanne omassa olossa räjähti käsiin. Raskauspahoinvointi iski päälle paluubussissa Savonlinnasta Porvooseen. Positiivisen raskaustestin tein vielä tammikuun puolella.

Helmikuussa oli enismmäinen neuvola. Koko kuukausi meni Porvoossa ihan sumussa ja pahoinvoiden. En tiedä kumpi oli enemmän sekaisin, päänuppi vai oma kroppa. Maaliskuussa kaikki oli jo hieman selkeämpää ja olin ottanut selvää siitä mitä tämä raskaana oleminen ja lapsen saaminen oikein tarkoittaa. Tapasimme pienen ihmeen myös ultrassa ensimmäistä kertaa. Keskustan yksiössä elämä vilisi silmissä - tästä täytyy nyt muuttaa isompaan ja koulun kanssa tehdä päätöksiä suuntaan jos toiseenkin. Missä ovat syksyllä V:n opinnot, ehtisinkö minä jopa valmistua? Onko meillä mahdollisuus järjestää niin että molemmat ovat päätoimisia opiskelijoita? Mistä saadaan edullinen kaksio tai jopa kolmio, mssä kaupungissa? Molemmat täytimme vuosia maalis-huhtikuussa ja synttärit menivät varmasti ihan ohitse. En edes muista että olisimme juhlineet niitä millään tavalla. Vappu oli ainakin rauhallinen, kävimme piknikillä jokirannassa. Elämä taisi muutenkin rauhoittua - oliko mukana sellaista kauhunsekaista odotusta tulevasta vai oikeasti rauhoittumista perhe-elämää varten?

Huhtikuussa voin raskauden osalta seesteisesti ja tein harjoittelua Porvoossa. Tutkiskelin oloani pitkin päivää ja pelkäsin keskenmenoa. Housuissa ei jatkuvasta vessassa juoksemisesta huolimatta ollut koskaan verta. Translokaatiot ja muut raskautta varjostaneet asiat huolestuttivat. Aloin varovasti liikkua ja söin muutakin kuin riisimuroja. Muutamille ystäville kerroin vauvasta ja siitä, että minusta taitaa nyt tulla äiti. Huhtikuun lopulla alkoi myös kesätyö sairaalassa. Siellä raskauteni ei ollut mikään salaisuus. Koulun sain kevään osalta pakettiin ja vihdoin myös kandin opinnot päätökseen. Enää se gradu ja muutama hassu opintojakso ja olisin valmis. Tässä vaiheessa minulla oli vielä tavoitteena edistää opintoja paljon ennen vauvan syntymää. Huhtikuussa pääsin varovaisesti takaisin treenin makuun ja tein myös aika tavallisia juttuja. Juoksin samaa matkaa kuin ennenkin, ehkä hiukan hitaammin. 

Toukokuu ja kesäkuu menivät töissä. Juhannus vietettiin perinteisesti Tallinnassa, nyt kun oli vielä "mahdollisuus" olla kahdestaan. Kylpyläloma oli ihan mukava, harmi vain että Virossa oli samaan aikaan juhannus kuin meillä Suomessakin - saimme etsiä esimerkiksi ruokapaikkaa kissojen ja koirien kanssa ja kaikki shoppailut sai kyllä unohtaa. Pakkailimme pikkuhiljaa pientä yksiötä pakettiin ja aloimme henkisesti valmistautua Ylä-Haikkooseen muuttamiseen. En tiennyt miten olisi pitänyt siihen suhtautua, olimmehan tottuneet asumaan "ytimessä". Stressasin jo valmiiksi myös työmatkoista ja useiden kilometrien pyörämatkasta. Maha alkoi olla iso ja ihana - raskaus oli konkreettinen ja pieni ihme tavattu ultrassa jo useamman kerran. Touko-kesäkuulla ajoittuu myös perinnöllisyysklinikalla käyminen ja lapsivesipunktio. Huoliryppy oli juurtunut otsalleni jo keväällä eikä sitä saanut pois vielä kesäkuussakaan. Kaikissa tutkimuksissa vauva todettiin lopulta ihan terveeksi ja raskaus sujui hyvin. Kesällä uskaltauduin ottamaan myös salikortin ja kävin treenailemassa muutenkin. Juokseminen loppui kuitenkin näihin aikoihin. 

Heinäkuu oli kauhukuukausi. Pienessä perheessämme tapahtui todella ikäviä asioita. Tämä kuukausi meni myös aivan sumussa. Jompi kumpi meistä oli jatkuvasti sairaana ja olimme vuorotellen niin Porvoon kuin Helsingin päässä päivystyksessä. V vietti sairaalassa myös öitä ja minä valvoin itkien. Miksi nyt ja miksi me. Kaikki tuntui tosi epäreilulta ja olin huolissani miten me kaikesta selviäisimme ja miten se vaikuttaisi vauvaan. Töissä en enää heinäkuussa paljoa pystynyt käymään ja loppukuusta jäinkin kokonaan sairaslomalle. Vietimme aikaa kotona ja järjestellen paikkoja kuntoon pikkuhiljaa. Kaikkein tärkeintä oli toipuminen.

Elokuussa kaikkien kauheuksien jälkeen uskalsin välillä suunnata katseen pelkkään vauvaan ja raskauteen. Tein pitkiä hitaita kävelylenkkejä ja join vedelmalehtiteetä. Vietimme lähes koko kuukauden kotona "pesien". Koti saatiin kuntoon ja vauvanurkkaus valmiiksi. Raskaus oli iskostunut minuun hyvin vahvasti, V varmasti haki vielä rooliaan. Minulle tuli voimakas tarve etsiä mammakavereita ja halusin raskauteen ja elämäntilanteeseen vertaistukea. Vietin paljon aikaa äidin kanssa. Kävimme esimerkiksi Pärnussa lomailemassa. Kolme päivää satoi kaatamalla vettä ja me kuljimme kengät märkinä sateenvarjojen alla. Kaikesta huolimatta oli ihan hauskaa!

Syyskuu oli jo aika jännittävää aikaa. Aloin jo "savustaa" vauvaa pihalle kokeilemalla kaikenlaisia kansanuskomuksia. Tein kaikkea ylimääräistä kotona ja nautin lomailusta - silittelin vauvan vaatteet ja lakanat ja järjestin ne värien mukaan laatikoihin ja kaappeihin. Puunasin kotia päivästä toiseen ja tein ruokaa. Söin paljon ja etenkin jäätelöä - kasvava maha vaati herkkueväät! Paino nousi edelleen hyvin maltillisesti ja pidin herkuttelua hyvin sallittuna. Liikunta jäi pitkälti kävelylenkeiksi ja porrastreeniksi. Ihan kotioven vieressä oli portaat joita ravasin kaikki päivät, ylös ja alas. Silti vauva oli ja pysyi todella ylhäällä mahassa. Olin aika väsynyt syyskuussa ja nukuin todella pitkiä öitä. Maha ei missään vaiheessa paljoa unia häirinnyt. Ainoat vaivat olivat sukkapuikkokivut jotka olivatkin välillä tosi inhottavia. Elo-syyskuussa pyöräilin kuitenkin taas, pyöräily tuntui loppuraskaudessa lempeämmältä tavalta liikkua kuin kävely. Syyskuu oli kirjaimellisesti odottelua.

Laskettu aika tuli ja meni lokakuussa. Kauaa ei tavinnut sen jälkeen vauvaa odotella sillä synnytys käynnistyi jo 3.10 lievillä supistuksilla. Niiden kanssa pärjättiin kotona vielä seuraavaan päivään ja lopulta pikku V syntyi keskiviikkona 5.10 aamuyöllä. Tämä kuukausi pisti meidän elämän ihan kokonaan uusiksi - koko vuoden odotus palkittiin ja saimme pienen ihmeen viimein syliin. Rakkaus oli siinä ja ihan valmiina. Lokakuun aikana pääsimme tietenkin osastolta kotiin ja opettelemaan vauvaelämää. Opettelemista siinä tosiaan olikin, lokakuu taidettiin aika pitkälti painia imetyksen kanssa. Jos en istunut pumppu kädessä keittiössä heijasin vauvaa ympäri asuntoa. Oma kroppa oli vielä synnytyksen jäljiltä tosi outo ja vieras, hormoonit pistivät pään sumeaksi. Ihania hetkiä olivat etenkin ne onnistuneet imetyskerrat. Parasta oli myös katsoa vierestä miten nuo kaksi hitsautuivat yhteen erottamattomiksi. V on ylittänyt odotukseni isänä ihan tuhat kertaisesti. Vauva ja V ovat täysin erottamattomat.

Marraskuussa imetys sujui jo tosi hienosti ja huomio keskittyi enemmän niihin vatsavaivoihin. Kaikkein tärkeimpänä, marraskuussa pikku V sai kasteessa nimen. Tilaisuus oli ihana ja muistelen sitä edelleen lämmöllä. Kiitollinen saa olla myös niinkin symppiksestä kastepapista. Kuukauden ikäinen vauva alkoi päivä päivältä enemmän ottaa kontaktia ja muuttua pienestä rääpäleestä vauvaksi jota vieraatkin uskaltavat käsitellä. Marraskuussa painittiin refluksin kanssa ja etsittiin kaikkialta siihen helpotusta. Jäin viimeistään tässä kohtaa tiukalle dieetille ja kuljetin pikkuista vyöhyketerapiassa, lääkärissä ja vaikka missä. Stressi ja huoli olivat suuria. Kivuttomista hetkistä nautti kuitenkin täysin rinnoin. Ihan hassua ajatella, kuinka paljon aikaa vietin googlettaen kaikkea vauvaan liittyvää. Joka yö diagnosoin jotain uutta. Olin jossain vaiheessa esimerkiksi täysin varma että vauvalla on epilepsia. Onneksi meillä on vauvavakuutus! Marraskuussa kävimme kuitenkin jonkun verran yhdessä jo salilla ja vietimme yhden illan ystäväbändin keikallakin. Vauvalla on alusta alkaen ollut niin huiput isovanhemmat ettei parempia voisi edes toivoa. Vauvalle saa lähes varmasti mihin vaan tilanteeseen luotettavan hoitopaikan. Peukku ihanille mummoille ja pappalle!

Joulukuu meni flunssan kourissa. Refluksi oli saatu hyvin kuriin mutta yskä ja limaisuus säikäyttivät sen sijaan. Saimme purettua refluksiin käytetyn lääkkeen pois ja vauvasta kuoriutui päivä päivältä sosiaalisempi ja jotenkin inhimillisempi. Hymyt hurmasivat ja vaunulenkit piristivät niin vauvaa kuin minuakin. Pikku V oppi jo marraskuun puolella hienosti erottamaan yön ja päivän ja meillä nukutaan aina kun mikään ei häiritse (maha, nuha, ikenien kutina..). Vauva ei muutenkaan mitään turhia kitise, aina on painava syy. Joulukuussa äiti- ja isä-ihmiset sydän pakahtuen seurasivat pienen tyypin ensimmäistä joulua ja kaikkia muitakin ensimmäisiä juttuja. Ensimmäiset juttelut, ensimmäinen lelu suussa, ensimmäinen kääntyminen mahalta selällään.

Vuosi oli kaikkineen vähän rankka mutta sitäkin ihanampi. Innolla odotan mitä tämä seuraava tuo tullessaan.