Kolmas viikko

Aika rientää sellaista vauhtia, ettei meinaa perässä pysyä. Olen jo nyt hieman haikealla mielellä, pieni vauvani on kohta kuukauden ikäinen! Kaikki on niin uutta ja jännittävää (pelottavaakin) että välillä havahdun miettimään, olenko nauttinut vauva-ajasta? Olenko pystynyt täälä kotona "pesiessä" tarpeeksi tuntemaan sitä valtavaa onnea, joka kuitenkin on minussa. Löydän sen pieninä hetkinä, pojan katsellessa minua hetken suoraan silmiin, silitellessä pienillä sormilla tai nukahtaessa syliin. 

Vauva-aikaan liittyy valtavasti huolta. Telkkarissa pyörii parhaillaan Pitääkö olla huolissaan? - niminen ohjelmaformaatti, jossa ihmiset saavat kysyä heitä huolestuttavia kysymyksiä. Minun pääni on huolestuttavia kysymyksiä täynnä. Ne hiukan häiritsevät onnellisuuskuplaani. Onneksi ulkopuolta välillä muistutellaan että lähes kaikki vauvan oudotkin jutut ovat ihan normaaleja - hän on vielä niin pieni. Vauva kasvaa ja kehittyy ollen jo nyt kolmen viikon iässä joka päivä erilainen.

Vauvan sanoin

Jaksan seurustella ihan vähän myös päivisin. Muutaman ensimmäisen viikon nukahdin päivisin ihan välittömästi syömisen jälkeen ja nukuin kuin tukki. Öisin jaksan itkeä ja touhuta - olen ihan vain virkeä! Jos nukkuu sikeästi päivisin, öisin on sitten energiaa. Äiti ei ole tästä ihan yhtä innoissaan, hän ei paljon kanssani öisin juttele. Minua saa kyllä hyssyttää niin kauan kuin vain jaksaa, mutta laitan sen vatsavaivojen piikkiin. Äiti kutsuu vaivojani refluksiksi, minusta ne ovat vain epämukavia.

Päiviini kuuluu monta kakkavaippaa, vaunulenkki ja mahdollinen vierailu jossain. Tällä viikolla olen käynyt esimerkiksi mökillä, vyöhyketerapiassa, ravintolassa, mummilassa ja neuvolassa. Kolmannella viikolla moni asia on minua vielä jännittänyt - mökillä kun jäimmekin yöksi, imetystyynyn puuttuminen ja ihan vain liian pitkäksi venynyt neuvolakäynti. Ainiin, sinä päivänä kun täytin kolme viikkoa, minulta otettiin verikoe! Se oli aika kamalaa, itkin vuolaasti. Toisaalta olen myös ollut tosi reipas joinain hetkinä. Kävimme launatai-iltana enon, mummin, isän ja äidin kanssa uudessa porvoolaisessa ravintolassa jossa vierähti lähes kolme tuntia. Minä nukuin koko ajan, ihan lopuksi vasta iski nälkä. Ravintolan kova hälinä tai kodin palohälytin eivät minua paljon hetkauta - kun olen päässyt uneen, uneni on oikein syvää. 

En pidä kylmästä. Syödessä kuumenen kuin lämpöpatteri, mutta voi kamala jos minulle ehtii tulla jossain välissä kylmä! Itken nykyisin myös isosti nälkääni - tissistä on tullut uusi paras ystäväni. Isin syliin hiljenen hyvin ja tykkään käydä hänen kanssaan peppupesulla, sillä äidin kämmen on liian pieni. Olenhan jo isompi, kuin viikko sitten.

Neuvolassa kerrottiin minun kasvaneen viikossa noin 500 g sekä muutaman sentin pituutta. Olin aika polleana. Minulla on kuitenkin vielä hiukan keltasuutta ja uutena kiusana sammasta suussa. Miten sekin on sinne joutunut? Tuttiin olen opetellut ahkerasti, välillä se on minusta ihan mukava. 

Tällä viikolla minua ovat käyneet katsomassa äidin ystävät. Talomme oli yhtäkkiä täynnä naisia, minä en jaksanut olla hereillä ja kuunnella sitä kaakatusta. 

Äidin sanoin

Vauva on hurmaava kun se seurustelee ja pitää jo silmiään enemmän auki. Olemme yrittäneet muodostaa joitakin rutiineja ja arkirytmin. Aika usein saa huomata, ettei sellainen noin pienen kanssa onnistu. On vaikeaa sopia aikatauluja tai ajoittaa kylpyhetki iltaan ennen nukahtamista. Milloin vauva oikeastaan nukahtaa? Se viihtyy tissillä niin hyvin, että välillä syödään tasaisesti kahden tunnin välein. Olin oikein iloinen siitä että vauva on kasvanut hyvin.

Huolenaiheita ovat jatkuvat unisäpsyt ja ajoittaiset refluksityyppiset oireet. Välillä valvotaan öisin kaikki kolme - en puhu tunnista tai parista vaan koko yöstä. Vauvan röyhyt ovat aika tiukassa ja niitä saa oikeasti metsästää. Vauva hakee myös lohtua kurjaan oloon tissistä ja kierre on valmis - jatkuva syöminen aiheuttaa vatsavaivat. Vauva itkee sydäntä särkevästi aamuyöllä, kuka voi olla antamatta tissiä kun se on ainoa keino. millä pieni hiljenee? 

Tätäkin opetellaan. Imetysvaikeudet me voitimme, kyllä vielä nämäkin. Vauvalla on lisäksi välillä oikein hyviä hetkiä ja kokonaisia öitäkin. Tärkeintä myös, että hän kasvaa.

Syksy on tullut ihan kirjaimellisesti. Olen havahtunut siihen, että iltaisin ei voi mennä ulkoilemaan mustaan vuorautuneena jos on itsesuojeluvaisto tallella. Joka päivä sataa enemmän tai vähemmän. Oma palautumiseni on ollut aika nopeaa, tikit eivät oikeastaan enää kolmen viikon kohdalla vaivaa nimeksikään ja muutenkin olo alkaa olla normaali. Omassa painossani olin jo viikon kohdalla. Voisin varmasti jo tässä kolmen viikon kohdalla aloittaa liikunnan vaunulenkkien lisäksi. Kaipaan tassia ja kunnon  hikitreeniä, onneksi jälkitarkastukseen ei ole enää montaa viikkoa.

Millainen synnytys oli isän mielestä?

Kyselin muutaman kysymyksen V:ltä liittyen synnytykseen. V oli synnytyksessä ja osastolla ollessa ihan korvaamatona apu. Nostan kyllä hattua kaikille jotka ovat selviytyneet synnytyksestä ilman apujoukkoja! Meidän synnytys oli pääasiassa postiivinen kokemus, niin kuin isän vastauksistakin selviää. 

Millaisia ennakkokäsityksiä sinulla oli synnytykseen liittyen?

Ajattelin sen olevan kivulias, pitkä ja väsyttävä. Olin myös varma että pessimismi iskee päälle jossain vaiheessa ja se kiukku kohdistuisi lähinnä minuun. Luulin, että usko loppuu jossain vaiheessa.

Vastasiko synnytys ennakkokäsityksiäsi?

Synnytys oli pajon helpompaa kuin kuvittelin kaikilla edellä mainituilla osa-alueilla. Aika kului paljon nopeammin kuin olin ajatellut.

Millainen rooli sinulla oli synnytyksessä?

Jeesailla ja pysyä positiivisena. Hoidin myös käytännön juttuja. Lähinnä höpöttelin ja pysyin kaverina. Lämpöpussin lämmittäminen ja sillä jeesaaminen oli mun tehtävä.

Oliko synnytyksessä mukavia hetkiä?

Ylipäätään siellä oli koko ajan jännittävää, hauskaa, uutta ja erilaista. Jotain ihan arjesta poikkeavaa. Olin koko ajan aika innoissani. Synnytys ja sairaalassa olo oli hauskaa aikaa - jäi jopa sellainen "festarihaikeus" kun se kaikki oli ohi. Ikään kuin tyhjä fiilis.

Mikä oli kaikista jännittävin vaihe?

Ponnistusvaihe ehdottomasti. Mietin jääkö Heidi henkiin kun pää oli syntynyt (huudosta päätellen). Sitten tietenkin se että itkeekö vauva synnyttyään. Laskin myös melko nopeasti vauvan varpaat.

Kokeilitko ilokaasua?

Joo, hyvää kamaa. 

Olitko tyytyväinen synnytykseen ja henkilökuntaan?

Olin. Mun mielestä kaikki tapaamamme ihmiset olivat välittäviä, eivät tehneet vain työtään vaan olivat siellä meitä varten. 

Millainen oli sinun ja vauvan ensikohtaaminen?

Heidi lähti peseytymään ja sillä välin puin vauvaa. Vauva taisi olla ihan unessa joten pukeminen ja vaipan laittaminen meni helposti. Sitten sain vauvan syliin. 

Miltä tuntui tulla isäksi?

Puolessa tunnissa "isän rakkaus" oli iskostunut. Nyt se vaan kasvaa koko ajan, mikäli mahdollista.

Lähtisitkö uudestaan mukaan synnytykseen?

Lähtisin ehdottomasti. Omasta mielestäni minulla ei ole petrattavaa - hoidin hommat aika mallikkaasti, vaikka itse sanonkin. Kokeilisin ehkä vetää vielä paremmat ilokaasupäädyt :)

Toinen viikko

Aika rientää, pikku jäbä on jo kaksi viikkoa vanha. Millainen tuo toinen viikko sitten oli vauvan ja äidin mielestä?

Vauvan sanoin

Tissiraivo on takana päin, sillä tällä viikolla minä opin syömään! Äiti taisi olla jo ihan hermona joka sai minutkin stressaamaan. Pullosta tuli helposti ja mukavasti, ei minulla ollut mitään valittamista sen suhteen. Äiti kävi jossakin imetystuki päivässä jonka jälkeen minä sitten suostuin syömään rintakumin ja ruiskun turvin. Äiti taisi olla onnesta soikeana, meidän ruokailuhetket lyheni ja muuttui kiukuttomiksi. Kiitos vain imetystukihenkilöille, jotka tsemppasivat (lähinnä äitiä). Eräänä aamuna äiti sitten tarjosi tissin minulle sellaisenaan. Pohdin ja mutristelin hetken, mutta sitten ajattelin yrittää. Tuosta aamusta lähtien olen syönyt molempia tissejä oikein hienosti eikä äidin ole tarvinnut pumppailla ja pestä rintakumia öisin. Äiti oikein säteilee ja minäkin opin rakastamaan tissiä. Joinakin öinä en haluaisi muuta tehdäkkään kun olla tissillä, vaikka se taitaa aiheuttaa minulle vatsan väänteitä. Ehkäpä tasapaino vielä löytyy, nyt kuitenkin iloitaan onnistuneesta imetyksestä. 

Öisin minä ihmettelen ja seurustelen, olen paljon enemmän hereillä. Neuvolatäti kävi meillä kylässä ja minä kävin myös neuvolassa. Olen päässyt vajaa toisen viikon ikäisenä myös vierailemaan sekä mummin että mummun luona. Olen hoitanut molemmat vierailut mallikkaasti. Meillä käy vieraita edelleenkin aika paljon - joskus jaksan olla hereillä, useimmiten en. Olen päässyt tapaamaan kummiani skypen kautta ja tavannut kaksi alle vuoden ikäistä vauvaa. Meillä oli kotona aika paljon vilinää ja vilskettä kun kolme pientä vauvaa itki eri puolilla taloa. Päivisin olen aika rauhallinen tapaus, annan vanhempieni puuhastella ja viihdyn myös itsekseni, Haluan olla enemmän hereillä ja tykkään hengailla sylissä, mieluiten pystyasennossa.

Mahani vaivaa minua. En osaa sanoa miksi, mutta olo on kurja. Joskus se liittyy kakan tekemiseen, joskus minua närästää. Äitiäkin aina närästää, joten ihmekkös tuo, Olen alkanut itkeä öisin, jota vanhempieni on vaikeaa katsella. Vauvat itkevät tietenkin, mutta minua selkeästi harmittaa jokin mahassani. Sen vuoksi olen näinkin pienenä käynyt jo vyöhyketerapiassa. Terapeutin mukaan minun suolistoni luultavasti on vielä kehittymätön, akupisteitä painaessa olin aika itkuinen. 

Hurmaan silti kaikki ympärilläni päivittäin. Painoa olin saanut toisen viikon aikana 150 g ja olin ehkä hiukan vähemmän keltainen. Neuvolatäti kutsui meidät kuitenkin vielä kontrolliin seuraavalla viikolla. Heijasteeni olivat ihan kunnossa ja neuvolatäti kehui minua jänteväksi vauvaksi!

Äidin sanoin 

Ensinnäkin, ihanaa kun imetys onnistuu. En voisi olla siitä iloisempi. Olen alkanut hiukan harmitella, miten meitä imetykseen ohjeistettiin osastolla ollessamme. Miksi meille tyrkytettiin rintakumi? Vauva imee rintaa nyt niin mallikkaasti. Imetystyyny on ihan korvaamaton kapine - olen jo kertaalleen pessyt sen sappiseippualla kakkavahingon päätteeksi ja todennut sen myös kuivuvan seuraavaalle syötölle! 

Vauva viihtyy ulkona vaunuissa ja autossa. Silloin uni on syvää. Päivisin pääasiassa pikku V nukkuu missä vain ihan rauhassa ja herää itse syömään. Öisinkin vauva osaa jo itse herätä syömään. Olen hiukan huolissani maitoni riittävyydestä, mutta eiköhän pissavaippojen normaali määrä kerro sen saavan tarpeeksi ruokaa? Jokainen vanhempi varmasti stressaa tästäkin asiasta. Nyt kun imetys ei ole enää ongelma, keskityn miettimään muita asioita.

Nämä "muut asiat" ovat vatsavaivat. Diagnosoin vauvaa joka yö erilaisten oireiden perusteella. Onko sillä refluksi, koliikki, kehittymätön suolisto vai jopa vatsatauti? Ensimmäiset kaaripulautukset säikäyttivät. Lohduton itku (kiljuminen) on kamalaa katseltavaa, miten voisin vauvaa auttaa? Olen jo ostanut muutamaa erilaista maitohappotippaa, cuplatonia ja varautunut vatsaystävällisellä D-vitamiinilla. Käytin vauvaa myös vyöhyketerapiassa. Se on niin kovin pieni, ettei millään haluaisi sen vielä kärvistelevän mahansa kanssa. Se ehtii kyllä, vielä aikuisiässäkin.. Olen jättänyt ruokavaliostani nyt pois vehnän ja suklaan, sekä vähentänyt maitotuotteet ihan minimiin. 

Oma oloni on aika hyvä jo. Tikit eivät enää istuessa vaivaa, tuntuvat kyllä. Paino on nyt jopa hiukan vähemmän, kun ennen raskautta. Energiaa olisi, jos vauva saisi nukuttua hiukan pidempiä pätkiä öisin. Tällä hetkellä joudun ottamaan univelkaa kiinni päivisin, jolloin minulla olisi muutakin tekemistä.

Säkkituoli sitterin sijaan?

Monen vauvaperheen vakiovarusteluun kuuluu varmasti sitteri. Me pyydettiin vauvan tätiä tekemään sitterin sijaan meille säkkituoli joka on vauvaa ajatellen tosi monipuolinen. Plussana tietenkin se, että säkkis istuu kivasti meidän sisustukseen!

Me sitten onneksi saatiin tällanen ihana itse tehty säkkituoli, kiitos vaan tätsälle! Säkkituolissa ollaankin viihdytty hyvin sillä asentoa voi muuttaa muotoilemalla säkkituolia. Tässä on otettu jo useat pienet päikkärit ja säkkis myös pitää vauvan lämpimänä. Iso peukku ja suositus!

Ensimmäinen viikko

Nyt ollaan oltu kotona jo reilu viikko. Huhhuh, miten nopeasti aika tässä alussa menee. Minulla on niin paljon opeteltavaa tuosta pienestä pojasta, että päivän voisi käyttää ihan vaan vauvaa tuijotellessa. Kirjoittelen vauvan sanoin ja omin sanoin mitä kaikkea tällä viikolla on tapahtunut.

Vauvan sanoin

Nyt olen jo viikon ja kolme päivää vanha. Synnytyssalissa minua ei ihan kauheasti harmittanut enkä jaksanut pahemmin itkeskellä rankan kokemuksen jälkeen. Pääsin nopeasti äidin syliin ja taisin heti tunnistaa ketä siinä oli minua vastassa - tuijotin isiä aika intensiivisesti. Tissin löysin aika pian ja ensimmäinen imu olikin tosi onnistunut!

Sairaalassa minä keräilin voimia. Olin tosi uninen ja synnytysväsynyt, tissille kaikkein mieluiten nukahti, Rintakumi ilmeistyi minun ja tissin väliin häiritsemään ja sitä saatoin ajoittain itkeä - miksi minun ei annettu ponnekkaammin yrittää rintaa itseään? Äiti ja isä opettelivat vaihtamaan vaippaa, pesemään peppuani ja käsittelemään minua. Välillä oli mennä hermo, en minä niin helposti rikki  mene, mutta kaipaan määrätietoisia ja lempeitä otteita. Äiti taisi olla ensimmäisen vuorokauden vähän poikki, käveli vaappuen.

Ensimmäinen yö me oltiin äidin kanssa kahdestaan. Siitäkin selvittiin.

Sairaalassa osasin vaihtelevalla menestyksellä imeä. Rintakuminkin sitten hyväksyin ja nykyisin pidän siitä aika paljon. Tissi ei oikeastaan kelpaa ilman kumia. Jos minulla jotain harmia kotona on ollut, on se yleensä liittynyt syömiseen.Minua harmittaa ettei maito tule helposti ilman sen kummempaa imemistä. Pullostakin tulee! Painoni oli kotiin päästessä aika alhaalla ja äiti taisi tästä stressata aika paljon. Äiti stressaa muutenkin, vaikka kyllähän minussa edelleen henki pihisee. Antaisi vaan sen pullon.

Viikon iässä pulloa ei enää ole tarjottu vaan olen joutunut pärjäämään rintakumin ja tissin kanssa. Tällä hetkellä takana on monta onnistunutta imua, hyvä minä. Osaan jo itse herätä syömään, ainakin useimmiten. Yhtenä yönä äiti ja isä eivät laittaneet kelloa ja nukuin putkeen peräti kuusi tuntia - vanhemmat säikähtivät taas enemmän, kuin minä.

Olen jo käynyt kaupassa, kävelyllä, mummulassa ja kaksi kertaa neuvolassa. Neuvolassa minua ihmeteltiin ja meitä opetettiin tissi asian kanssa. Olen kaikissa muissa tilanteissa tosi lungisti, ainoat riehumiset ajoittuvat tissihetkiin ja iltaan. Iltaisin olen saanut muutamat hepulit, en osaa varmaan itsekkään kertoa miksi. Joskus kiukuttaa ja ei nukuta.

Olen myös kylpenyt heti kun napani viikon iässä putosi, Olen tavannut isovanhempiani, pikkuserkkuja ja kummeja. Ristiäispäiväni on päätetty, minä olen jo iso poika. Haen katsekontaktia ja tykkään hengailla iltaisin pystyasennossa. Iholla on hyvä olla ja omasta silkistäni tykkään eniten - isi usein kapaloi minut ja se rauhoittaa. Isi ja minä ollaan tosi hyviä ystäviä jo nyt, äitikin menettelee. Oikeastaan en niin kauheasti vielä välitä, kuka minua pitelee. Pidän siitä, kun isä laulaa tai soittaa kitaraa. Äidin laulua vielä hiukan ihmettelen. 

Äidin sanoin

Terveisiä tikkihelvetistä. Tikit eivät oikeastaan kaikessa häiritse, vaan juuri sellaisissa kriittisssä hetkissä, kuten silloin kun olen juuri saanut vauvan imemään. Imetys, se tuntuu minusta jopa kirosanalta. Mikään muu tässä vauvakuplassa ei oikeastaan säröile, kuin hankalat imetyssessiot. 

Minä ruiskin maitoa ruiskulla ja koitan tarjota vauvalle tissiä toisella kädellä. Joka paikka on maidossa ja pyykkikone pauhaa, Olen jatkuvasti keittämässä rintapumpun osia tai pumppaamassa maitoa seuraavaan ruokailuun. Voihan tissit.

Oma kroppa tuntuu aika vieraalta. Saavutin oman painoni vajaassa viikossa, joten ei sovi ollenkaan valittaa. Eteenpäin pääsee jo ihan hyvin ja en enää tunne olevani sillä tavalla kipeä. Selkä on hiukan jumissa kaikista kummallisista imetysasennoista. 

Osastoaikaan olen hiukan pettynyt. Miksi meille tyrkytettiin rintakumi? Miksi imetysasiassa ei autettu enemmän? Miksi V ei saanut jäädä nuokkumaan nojatuoliin ensimmäisenä yönä, kun olin tosi kivuissa? Miksi lähdimme osastolta niin aikaisin kotiin.

Ensimmäinen kauhunhetki oli jo heti kotiintullessa kun vauvan ruokaväli paukkui ja piti äkkiä kaivaa tissi esiin. Sitten vauva ei imenytkään, raivosi ja hötkyili. Olin paniikissa ja kaivoin kaapista pullon ja pumpun. Pumppasin hiukan ja koitin saada ruokaa vauvalle - jouduin hetki tarttumaan korvikkeeseen. Ensimmäinen ilta itkettiin sitä, että vauvastani tulee korvikevauva. Ei tainnut tulla, ja imetyksessäkin ollaan menty eteenpäin. 

Tässä kaikki viikon negatiiviset (lisäksi ehkä kylvettäessä liika öljy ja öljyiseksi jäänyt vauva). Olen kovasti nauttinut ja rakastunut joka päivä uudestaan ja uudestaan. Vauva tuoksuu ja näyttää täydelliseltä, ehdottoman ihana pieni poika. Pitkiä unia ja päiväistä rauhallisuutta pitäisi arvostaa paljon enemmän. Liian usein mietin, miksi vauva vain nukkuu niin sikeästi, onko sillä kaikki hyvin? Nyt se on alkanut ottaa takaisin iltaisin ja öisin, jolloin se valvoo ja hulisee, Pitäisi yrittää sillle viestiä, että öisin vain syödään ja nukutaan ja päivällä saa seurustella. Miten tuollaisen kirpun kanssa edes seurustellaan?

Vieraita käy paljon ja joskus se sotkee meidän rytmit. Sitten tissikiukkuillaan. Mutta jos tssi on ainoa huolenaihe meillä, en voi paljosta valittaa,

Sotkua olen oppinut sietämään. Maitoa, kakkaa, puklua, pissaa ja pölyä pyörii kaikkialla. Niin kauan, kun vauva on tyytyväinen ja nukkuu päivisin hyvin, kaikki on erinomaisen hyvin. Pienen pojan kädet hivelemässä (tai purisamassa) tissiä ja kaksi tunnistettavaa ilmettä sulattavat kerta toisensa jälkeen tämän äidin. Ihana, ihana vauva!

Synnytyskertomus

Nyt meidän pieni ihana poika on saapunut maailmaan 5.10 klo 5:15 aamulla. Seuraavaksi luvassa ajatuksia synnytyksestä.

Maanantaina aloin tuntea jotain menkkamaisia tuntemuksia klo 22 maissa illalla. En jaksanut niistä innostua koska jo kerran aikaisemmin näitä tuntemuksia oli ollut ja ne olivat sitten lopahtaneet. Olin edellisenä päivänä hieman jo masistellut kun vauvaa ei vaan näkynyt eikä kuulunut ja kaikki päivät rv 40 eteenpäin eivät sillä tavalla asettaneet paineita. 

Ajattelin kuitenkin ettei tavanomaisesta puuhastelusta ole haittaakaan. Kävelin päivän aikana rappuja, siivosin ja illalla saunoimme. Myös kolmas S kuului iltaan. Menkkamaiset jomotukset jatkuivat ja aavistuksen verran voimistuivat yön mittaan, mutta en niistä vielä viitsinyt liikaa intoilla V:lle. Yhden aikaan tuntemukset muuttuivat säännöllisiksi ja niitä tuli jo noin 7 minuutin välein. Viiden aikaan aamulla uskalsin ja sanoa V:lle, että synnytämmeköhän vielä muutaman päivän sisällä!

Jossain vaiheessa aamua siirryin jo pallon päälle ja lämmittelin kaurapussia. Kaiken aikaa vain nautin näistä tuntemuksista, nehän edistivät asiaa ja kypsyttuvät kohtua. En ollut millään tavalla liian kivuissani ja pärjäsin kotona panadolin avulla vielä tosi hyvin. Limatulppa taisi irrota osittain siinä aamu seitsemän maissa. 

Yhdeksän maissa soitin ensimmäisen kerran sairaalaan, supistuksia tuli nyt 5 min välein. Milloin kannattaa tulla? Onko tämä nyt ihan oikeasti käynnissä? Puolilta päivin alkoi tulla huono olo jolloin tein päätöksen lähteä sairaalaan. Pakkailin vielä kassiin viimeisetkin jutut ja sitten pakkauduttiin autoon. Autossa oli aika hiljaista - paha olo oli mielestäni paljon ikävämpi vaiva kuin supistukset. Närästys vaivasi, vaikka olin yrittänyt aamulla tankata hyvin myös aamupalaa.

Saavuimme sairaalaan ja saimme hiukan huolettavia uutisia - synnäri oli  tupaten täynnä! Olimme viimeiset, jotka otettiin sisään ja sen jälkeen asetettiin ihan oikeasti synnytyssulku. Seuraava synnyttäjä käännytetään Helsinkiin. Samassa tarkkailuhuoneessa oli muutama muukin äiti käyrillä, mutta en usko että he olivat oikeasti tosi toimissa. Toinen naisista oli ilmeisesti lakannut tuntemasta liikkeitä ja toisella naisella oli mennyt lapsivesi vain rv 33. Tämä nainen taisi sitten myöhemmin lähteä Helsinkiin, sillä noin aikaisilla viikoilla ei Porvoossa synnytetä.

Pääsimme käyrille ja olimme molemmat aika jännittyneitä. Käyrillä makaaminen oli läpi päivän kaikista ikävin osuus - supistuksia oli vaikeaa ottaa vastaan maaten. Sain kyllä nousta myös pallon päälle (josta oli minulle suuri apu) mutta liike häiritsi käyrää. Käyrä rupesi mittaamaan silloin minun sykettäni vauvan oman sijaan. Vauvan syke oli aika korkealla jatkuvasti, taisi myös sitä hiukan jännittää. 

Olin sitten 3-4 cm auki ja sain kuin sainkin jäädä sairaalaan. Se oli oikein hieno uutinen. Olimme pitkän aikaa tarkkailuhuoneessa sillä kaikki salit olivat varattuja. Kävelimme ympäri sairaalaa, kävimme tervehtimässä äitiäni työpisteellä ja haimme kahvia kanttiinista. Supistuksia tuli ja meni mutta ne eivät olleet millään tavalla liian kipeitä. Lämpöpussi riitti oikein hyvin. Muutamien tuntien kävelyn ja pystyssä olon jälkeen oli avautunut noin 6 cm, tilanne eteni hienosti! Uudestaan käyriin ja kärvistelemään. Käyrien jälkeen kokeilin suihkua jonne otin myös jumppapallon mukaan, Pyllähdin vedestä märältä pallolta pyllylleni suihkun lattialle jota naureskelimme molemmat hyvän aikaa. Synnytys ei ollut tähän mennessä vetänyt muutenkaan meistä kumpaakaan vakavaksi vaan saatoimme hyvin jutella, katsoa hieman frendejä ja jopa nauraa.

Tarkkailu huoneesta siirryimme joskus kymmenen maissa synnytyssaliin, kun sellainen vapautui. Tässä kohtaa jotain muuttui ihan selkeästi. Sisätutkimuksen aikana todettiin edelleen 6 cm auki olo, joka tarkoitti ettei tilanne ollut edennyt edelleenkään useampaan tuntiin. Se hiukan masensi ja saatoin ruveta henkisesti hieman hätäilemään - minulla oli nyt selkeästi kovempia supistuksia jotka eivät tuottaneet tulosta. Kauan niitä tulee kestää?

Synnytyssalissa kokeilin ilokaasua. Se ei ollut minun juttuni, ei ollenkaan. Maski haisi kummalliselle enkä osannut ajoittaa hengitystä niin että kaasu vaikuttaisi supistushuipussa. Kaipasin jollakin tavalla raikasta ilmaa aina supistuksen tullessa. Kipu oli aika kova ja supistukset selkeästi pidempiä. Olin tähän mennessä ollut reipas, mutta nyt käyrille laitto sai minut oikeasti hieman hätääntymään. Paikallaan makoilu niissä supistuksissa oli suorastaan kamalaa. Onneksi pääsin välillä pallon päälle, josta sain vielä tuolloinkin apua. V innostui minun sijaan käyttämään ilokaasua. Hän oli ihan hyväntuulinen ja rentoutui tällä tavalla - valvominen ei painanut silmää,

Puolen yön aikaan minulle tuli melko kamala noin 15 minuuttia kestävä supistus. Se ei lähtenyt ollenkaan ja olin jo menettää toivon - voiko tähän kuolla?! Silloin pyysin epiduraalin, vaikka olin sitä yrittänyt välttää. Tilanne ei kuitenkaan ollut edennyt 7 tuntiin lähes yhtään ja minulla oli jo supistusten "sieto" selkeästi laskussa. Epiduraalin laitto ei sattunut lainkaan ja se oli juuri sitä, mitä kaikki sanovat - suorastaan taivas. Myös kalvo puhkesi epiduraalin laiton yhteydessä. Kipu hävisi melko nopeasti kokonaan ja minä nukahdin melkein saman tien. V valvoi vieressä lähes 2 h jonka sain nukuttua. Tilanne katsottiin uudelleen ja epiduraali oli tehnyt tehtävänsä, olin 9 cm auki. Vielä en tuntenut kipua, mutta jonkin näköistä paineen tunnetta.

Tämä kuvailtu kakkahätä pitää paikkansa. Ensimmäisen epi annoksne jälkeen tunsin ponnistuksen tarpeen, mutta sisätutkimuksen aikana kätilö halusi edelleen vähän kypsytellä tilannetta ja sain toisen annoksen. Nukahdin jälleen ja olin todella rentputunut. Puudutuksen vaikutus alkoi kuitenkin luonnollisesti jossain vaiheessa loppua ja sain kamalan horkan. Tärisin kuin mikäkin - en tiedä johtuiko se jännityksestä vai epiduuralista. Vauva oli nyt tullut mukavasti alemmas ja sain alkaa ponnistaa, kun supistuksia rupeaa taas ihan oikeasti tuntumaan. Tuo "ihan oikeasti" taisi olla vähän hämärtyvä käsite, sillä ponnistuksen alkaessa en voi suoraan sanoa tunteneeni supistuksia. Halusin silti kovasti jo ponnistaa. 

Ponnistusvaihe oli hiukan epämääräinen juuri toisen epiduraali annoksne jälkeen. Ponnistus oli rankkaa, mutta sain sen pian kohdistumaan oikeaan osoitteeseen. Kakkasin pöydälle, hengittelin lisähappea ja olin lähes koko ajan huolissani vauvan matalista sykkeistä ponnistuksen aikana. Voi pikku V, millaista huolta aiheutit jo silloin. Isompi V oli ihan huippu koko synnytyksen ajan. Hän tuki ponnistaessa niskaani ja minä yritin parhaani. Olin aika raivokkaassa tilassa ja luulen aiheuttaneeni jopa hieman huvitusta kätilöissä. Potkin heitä myös tahattomasti kauemmas. Kun vauvan pää oli puoliksi ulkona, helvetti oli irti. Se sattui niin paljon, ettei sitä voi edes kuvailla. Huusin kivusta. Kätilöt rauhoittelivat ja sanoivat että nyt ei saa ponnistaa, odota seuraavaa supistusta. En pystynyt odottamaan, en sitten mitenkään. Vauva luiskahti ulos ja minä repesin, malttamattomuuden takia luultavasti.

Ponnistusvaihe kesti 40 minuuttia ja sen jälkeen kaikki on hiukan utuista. Olin ihan pihalla ja tuijottelin rauhallista, vähän itkevää nyyttiä. Pojan mitat 3272 g ja 49 cm. Rakstuimme välittömästi, hän oli aivan täydellinen suippoine päineen. Vauva oli syntynyt kasvot ylöspäin joka teki hommasta hieman rankempaa. 

Millään ei silti ollut mitään väliä, koska vauva sai hyvät pisteet ja meistä tuli viimein vanhempia. 

The laskettu aika

Tänään se olisi, meidän laskettu päivä. Monta erilaista kysymystä pyörii päässä. Voisin kysyä esimerkiksi..

.. miksi sukkapuikot kiusaavat usein juuri silloin, kun olisi mukavaa kävelyseuraa?
.. miksi masu on edelleen aika ylhäällä?
.. miksi pää heilui vielä muutama viikko sitten neuvolakäynnillä?
.. miksi pää heiluu edelleenkin, vaikka se joillain kiinnittyy jo viikolla 34?
.. miksi gluteeniton korvapuusti vain ei ole yhtä hyvää, kuin vehnää sisältävä versio?
.. miksi synnytys käynnistyy, vauvako sen päättää?
.. miksi neuvolassa sanotaan aina vaan, että "nyt vain odotellaan". Odottavatko hekin ihan oikeasti sinun vauvaasi?
.. miksi vauvakirja on edelleen hankkimatta, vaikka aikaa sen hankkimiseen oli 9 kuukautta?
.. miksi juuri tänään, kun olisi kaivannut vähän tsemppausta, oma neuvolatäti oli poissa töistä?
.. miksi kesäkukkani ovat edelleen elossa, vaikka takana on jo muutama pakkasyö?
.. miksi en ole ennen nautiskellut alkoholittomia siidereitä, sillä ne ovat oikein hyviä?
.. miksi unohdimme jääkaapin oven auki lähes vuorokaudeksi?
.. miksi automme hiukan vinkuu renkaan osuessa johonkin pomppuun?
.. miksi raskaana ollessa ei saisi nukkua selällään, koska se tuntuisi omasta mielestä kaikkein mukavimmalta asennolta?
.. miksi supistuksia tuli muutama päivä sitten koko päivän ajan, mutta ne lopahtivat?

.. miksi meidän vauva viihtyy edelleen niin hyvin mahassa, vaikka tänään on laskettu aika?