Kuukausi raskaustestin jälkeen meni ihmetellessä. Tein testin suunnillen rv 3. Yritin päästä pian neuvolaan, mutta miksi olisin päässyt sinne sen aikaisemmin kuin kukaan muukaan? Minusta tuntui vakaasti siltä, että koliitti ja V:n translokaatio olisivat olleet joitakin perusteita sille, että ultra pitäisi tehdä tässä ja nyt. Matkustin normaaliin tapaan Savonlinnaan opiskelupaikkakunnalle ja elin muuten normaalisti. Orastava huoli oli pikku pavun tilanteesta, vaikka muuten en osannut orientoitua olevani raskaana.
Raskausviikolla 5, kuin salama kirkkaalta taivaalta, alkoi myös alkuraskaudelle tyypillinen pahoinvointi. En tiedä, kuka on keksinyt nimittää raskauteen liittyvää pahoinvointia aamupahoinvoinniksi, sillä mistään sellaisesta ei ole kyse. Olisinpa voinut huonosti ainoastaan aamulla ja saanut loppupäivän olla jalkeilla. Pahoinvointi alkoi sopivasti sinä päivänä, kun palasin bussilla Savonlinnasta Porvooseen. Kuvottava olo oli minulle sikäli tuttua, sillä kärsin jatkuvasti pahasta närästyksestä. Tässä oli kuitenkin jotain uutta - minulla oli nälkä, mutta ruoka lähinnä pahensi oloa. En voinut kuvitella syöväni pahaan oloon mitään makeaa.
Selvisin siitä matkasta kotiin saakka, mutta muutaman päivän kuluessa olo paheni. En voinut nukkua öisin, sillä minulla on järkyttävän paha olo. Olo oli sama, tein mitä tahansa - söin, olin syömättä, makasin tai nukuin. Illat ja yöt olivat kaikkein kurjimpia, aamusta sain usein vähän nukuttua. Öisin valvoessa en voinut edes kasoa telkkaria, sillä minulla oli niin järkyttävä olo. Vatsa oli sekaisin, lähinnä ripulilla. Välillä oksensin vaikeasti, sillä mitään ei oikein meinannut tulla ulos. Ruokaa pystyin syömään vaihtelevalla menestyksellä. Mikään tavanomainen ei mennyt alas (kuten normaali aamiaiseni puuro, kaikki hedelmät, maustamaton kana, herkkuni suklaa tai kermajäätelö) vaan halusin syödä omituisia asioista. Listalle pääsevät riisimurot, marinoitu kana (?) ja peruna. Ruon piti olla mahdollisimman kuivaa (kanan olla pannussa kuivumiseen saakka), murot syödä suoraan paketista ja perunat keittää napakoiksi. Kanan kanssa ei saanut olla kastikkeita, todellakaan.
Ruokavaliosta oli terveellisyys kaukana, mutta en pystynyt välittämään siitä. Itkin välillä viileällä lattialla kurjaa oloani. En osannut yhdistää oloa siihen, että jotain hienoa kiinnittyy kohdun seinämään, ja olo kuuluu oikeastaan asiaan. Luin paljon juttuja raskaana olevista naisista, jotka juoksivat lenkkejä, kävivät salilla ja söivät terveellisesti. Paino nousi ihanteellisesti ollen loppuraskaudenkin aikana alle 10 kg enemmän, kuin lähtötilanteessa. Minulla oli turvonnut, inhottava ja saamaton olo. Pystyin ainoastaan makaamaan ja valittamaan. Miksi en ole hehkuva tuleva äiti, joka säteilee onnea?
Tunteeni olivat yhtä sekaisin, kun mahani. En osannut osannut nauttia ollenkaan, josta koin huonoa omaatuntoa. Fyysinen olo vaikutti varmasti myös henkiseen hyvinvointiin. Tässä vaiheessa minulla ei ollut hajuakaan siitä, että olen oikeasti raskaana ja minusta tulee äiti. V oli koko ensimmäisen kuukauden todella hiljaa, mutta myös todella ihana. Hän toteutti kaikki pienimmätkin toiveet ja paistoi kanan kyselemättä kuivaksi. Hän söi samaa ruokaa kanssani valittamatta. Hän oli omissa maailmoissaan, mutta silitteli minua tunti kausia ja käytti lääkärissä kun en enää kestänyt. Päivystyksessä hän odotti kanssani ja haki lääkkeeni apteekista. Kokeilin Ranixal närästyslääkettä pahoinvointiin ja hankin myös pahoinvointirannekkeet apteekista. Ne painavat akupisteitä ranteissa, helpottaen huonovointisuutta. Ne ovat satoja vuosia käytössä ollut konsti, jota epäilin henkiseksi. En kokenut niitä lainkaan haitaksi, jotenkin pidin rannekkeita tunnollisesti ensimmäisen kuukauden.
Tasan kolmen viikon jälkeen pahoinvointi loppui lähes seinään.
Rv 8 alkaessa oloni kohentui ja pääsin ulkoilemaan ja takaisin koulun penkille. Olin jäänyt pahasti jälkeen etenkin koulutöissä, joita koitin nyt kuroa kiinni. Sain äidin vieraaksi Savonlinnaan, johon pystyin nyt matkustamaan ilman ongelmia. Edelleen aamupuuro jäi syömättä, mutta muuten pystyin tsemppaamaan ruokavalion kanssa. Äidin ollessa vieraana raskaus alkoi konkretisoitua. En jaksanut valvoa ja ravintolassa ei voinut ottaa lasia viiniä ruoan viereen. Erilaiset opiskelijariennot eivät olisi voineet vähemmän kiinnostaa, sillä pelkästä valvomisesta seurasi krapula.
Kun mietin kulunutta kevättä, olen jopa hiukan ylpeä. Sain kaikki koulutehtävät hoidettua mitä olin suunnitellut, tein harjoittelun ja aloitin kesätyön jo huhtikuun puolella. Lisäksi olin koko ajan raskaana. Ainoastaan liikunta ja gradu saivat jäädä toissijaisiksi. Gradusta ehdin stressata kyllä myöhemminkin, ja liikuntapaikat pyörivät hetken ilman minuakin.
