Rakas tyttäremme syntyi keskelle kesähelteitä tasan kaksi viikkoa sitten. Synnytys oli (ainakin paperilla) juuri sellainen, kuin olen aina toivonut. Nopea, sujuva ja lääkkeetön. Synnytyksen kulkuun jouduttiin hieman puuttumaan, mutta ei liiaksi.
Lauantai 00:00
Se on taas supistus! Niitä tulee ja menee, väli on tosin vielä aika pitkä. Noin 10-15 minuuttia. Supistus on kuitenkin tuntuva / kipeä. Täytyy varoittaa äitiä..
02:00
Kyllä me ehkä tänään synnytetään, en pysty nukkumaankaan. Supistuksia tulee kellotetusti jo hieman tiheämmin. Nyt saa jo soittaa äidin paikalle. Missä jumppapallo, kauratyyny? Panadolia en tarvitse. Soitan Hyvinkäälle, siellä on tilaa, saan tulla tarkastukseen. Jes!
02:30
Äiti tulee, Pikku V herää. Voi pahus.. Pakkailen kassia rauhakseltaan ja yritämme keksiä, miten saada lapsi vielä takaisin uneen ilman, että olemme itse sängyllä hänen kanssaan.
03:40
Ei tulosta, Pikku V ei ole edelleenkään unessa. Hän alkaa olemaan todella hermostunut, mitä täällä nyt oikein tapahtuu? Supistukset ovat ihan toissijaiset. Ajattelen, että tarvitseekohan tässä lähteä ollenkaan. Muutama kipeä supistus kuitenkin antaa toivoa - ehkä tämä on käynnissä, kunhan pääsemme vaan lähtemään. Lapsi on pakko jättää mummin hoivaan, vaikka harmi tulee voimakkaana. Toivotaan, että palaamme seuraavan kerran kotiin vauvan kanssa.
04:00
Miten upea aamu! Sumua, peuroja, hirviä. Mahtava auringonnousu. Tähän päivään olisi oikein hyvä syntyä, mutta supistuksia tulee harvakseltaan.. Istuminen tuntuu hidastavan touhua? Alan taas epäillä, onko tämä nyt käynnissä.
05:00
Käyrillä tarkkailuhuoneessa. Käyrille piirtyy (onneksi) muutama supistus. Vauvalla kaikki hyvin, kohdunsuu 4 cm auki, vauva vielä ylhäällä. Saamme jäädä, mutta vähän täytyy tilannetta buustata. Pääsemme toiveeni mukaan huoneeseen, jossa on mahdollisuus käyttää ammetta. Olo on hyvä, huone tuntuu kuin hotellilta. Olemme innoissamme, mutta vähän edelleen epäilyttää. Kätilöt ovat selkeästi myös sitä mieltä, että tämän kivun kanssa olisi pärjännyt myös kotona.
05:00-10:00
Yritämme saada supistuksia säännöllisemmiksi kävelemällä, touhuamalla. Syömme, katsomme elokuvaa. Käyrillä maatessa supistuksia ei juuri piirry. Voi pahus! Meiltä kysytään, haluaisimmeko kuitenkin vielä kotiin, vai vähän buustia. Ajattelen heti, että voi paska, nyt ne haluaa puhkoa kalvot. Minä kun olisin halunnut varjella kalvoja, koska supistukset tekevät tosissaan kipeää vasta sitten, kun vesi ei siellä enää pehmennä. Kotiin ei kuitenkaan tekisi mieli palata, ihan jo ranttaliksi menneen yön ja esikoisen takia. Uhraan kalvot, lähtee ainakin homma sykkeellä käyntiin!
10.00-12.00
Käyriä, ammetta, kärsimystä. Juoksua vessassa. Vesi lorisee sinne ja tänne, vauvan päässä on anturi, se häiritsee. Hitto miten inhottavaa kun koko ajan täytyy tarkastaa tilanne, supistukset alkaa olla tosi voimakkaita, ei hajuakaan kauan tässä nyt menee. Netflix voi mennä vaikka konkurssiin, mitään muuta ei pysty ajattelemaan, kuin supistuksia. Onneksi välissä vielä pystyy lepäämään. Kätilö neuvoi, että Afrikassa naiset ovat syvässä kyykyssä auttaakseen lasta oikeaan tarjontaan. Edellisen synnytyksen virhetarjonta jyskyttää takaraivossa ja hengailen ammeessa afrikkalaiseen tyyliin. Toivottavasti sinä, pieni tyttö, olet hakeutunut parempaan asemaan. Kätilölle jaksan vielä hymyillä - pärjään ihan hyvin!
12.00-13.30
Katsoin sattumalta juuri perjantaina synnytysvideoita. Sieltä mieleen jäi voimaannuttavat lauseet, synnytyslaulu ja ylipäätään sellainen mindfulnes meininki. Todellisuudessa nämä lauseet tai laulut saivat mieleeni lähinnä yhden voimasanan, joka alkaa v - kirjaimella. Miten sellaisen voiman löytää itsestään, että joku lause auttaa kestämään kipua?
Minua ei auttanut mikään. Ilokaasu oli yhtä turhaa kuin kaikki muukin. Tulikuumalla suihkulla raivokkaasti selkään oli ehkä ainoa, jonka avulla jäin ylipäätään eloon. En selviä, en pysty, kuolen. Nyt se epiduraali. Minä, joka olin halunnut selviytyä ilman ponnistuksen tarpeen vievää puudutetta, nyyhkin ja anelin sen perään ammeessa. Tämä johtui samasta asiasta kuin viimeksi - supistusten välissä ei ollut taukoa! Ei huippua, aaltoja, lepoa. Ainoastaan tunne, että koko kroppa palaa ja hajoaa. Ammeessa aloin tuntea voimakasta painetta. Menin vähän paniikkiin, enkä kertonut paineesta, koska sitten noi ei anna sitä epiduraalia!
13.30-13.55
Käyrää, puudutteen valmistelua. Järkyttävää kipua. Tärisin, revin varmaan tukkaa päästä. Kätilöllä ei ollut mikään kiire, mies pani merkille että hän siisti kenkärivejä ja korjasi huoneesta pyykkejä. Hän pelasi aikaa, hän oli erittäin fiksu kätilö. Sisätutkimus antoi vähän musertavan tuomion - 6 cm auki, mutta koko reuna hyvin pehmeä ja vauva alhaalla. Voi mennä 10 min tai 2 h. Ei voinut tietää. Muutamalla supistuksella homma taisi olla valmis, sillä kätilön lähtiessä verkkaisesti hakemaan epiduraalia, ponnistuksen tarve alkoi.
13.55-14.04
Tämä oli toinen synnytykseni, mutta ensimmäinen ponnistukseni. Ainakin siltä se tuntui. En osaa kuvailla ponnistuksen tarvetta, mutta mielestäni "kakan tekeminen" on ainakin 100 kertaa liian lievä ilmaisu. Valtava voima vyöryi koko kehon läpi, en voinut kuin huutaa ja antautua. Tuntui etten tehnyt yhtään mitään, en minä voinut siihen vaikuttaa. Kakkaamisen sijaan käyttäisin mielommin vaikka oksentamista - voimakas kramppaava aalto, joka työntää jotain ulos. En ole varma, liittyikö voimakkaaseen ponnistukseen kipua. V sai huutaa kätilön takaisin, hän ehti vetää hanskat käteen ja saikin ottaa vauvaa kiinni.
Tyttö syntyi 6 minuutissa, minä kyljellään, muutaman todella voimakkaan työnnön jälkeen. Lopussa pystyin ihme kyllä hidastamaan, jolloin kudoksia säästetään ja vauva syntyy rauhallisesti. Lopussa ei tarvinnut tehdä mitään muuta, kun vähän puuskuttaa. Muutama nirhauma, melko paljon vuotoa, täydellinen tyttövauvan. Onnea, helpotusta, ylpeyttä. Minä tein sen taas ja vauva voi hyvin!
Synnyttäkää naiset. Ei sellaista kokemusta voi kirjoittaa, mutta siihen voi kannustaa. Se on rankkaa, se sattuu. Mutta se on helvetin hienoa ja siinä on jotain taikaa. Siihen pystyy kuka vain! ♥️
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti