Ensimmäinen viikko

Nyt ollaan oltu kotona jo reilu viikko. Huhhuh, miten nopeasti aika tässä alussa menee. Minulla on niin paljon opeteltavaa tuosta pienestä pojasta, että päivän voisi käyttää ihan vaan vauvaa tuijotellessa. Kirjoittelen vauvan sanoin ja omin sanoin mitä kaikkea tällä viikolla on tapahtunut.

Vauvan sanoin

Nyt olen jo viikon ja kolme päivää vanha. Synnytyssalissa minua ei ihan kauheasti harmittanut enkä jaksanut pahemmin itkeskellä rankan kokemuksen jälkeen. Pääsin nopeasti äidin syliin ja taisin heti tunnistaa ketä siinä oli minua vastassa - tuijotin isiä aika intensiivisesti. Tissin löysin aika pian ja ensimmäinen imu olikin tosi onnistunut!

Sairaalassa minä keräilin voimia. Olin tosi uninen ja synnytysväsynyt, tissille kaikkein mieluiten nukahti, Rintakumi ilmeistyi minun ja tissin väliin häiritsemään ja sitä saatoin ajoittain itkeä - miksi minun ei annettu ponnekkaammin yrittää rintaa itseään? Äiti ja isä opettelivat vaihtamaan vaippaa, pesemään peppuani ja käsittelemään minua. Välillä oli mennä hermo, en minä niin helposti rikki  mene, mutta kaipaan määrätietoisia ja lempeitä otteita. Äiti taisi olla ensimmäisen vuorokauden vähän poikki, käveli vaappuen.

Ensimmäinen yö me oltiin äidin kanssa kahdestaan. Siitäkin selvittiin.

Sairaalassa osasin vaihtelevalla menestyksellä imeä. Rintakuminkin sitten hyväksyin ja nykyisin pidän siitä aika paljon. Tissi ei oikeastaan kelpaa ilman kumia. Jos minulla jotain harmia kotona on ollut, on se yleensä liittynyt syömiseen.Minua harmittaa ettei maito tule helposti ilman sen kummempaa imemistä. Pullostakin tulee! Painoni oli kotiin päästessä aika alhaalla ja äiti taisi tästä stressata aika paljon. Äiti stressaa muutenkin, vaikka kyllähän minussa edelleen henki pihisee. Antaisi vaan sen pullon.

Viikon iässä pulloa ei enää ole tarjottu vaan olen joutunut pärjäämään rintakumin ja tissin kanssa. Tällä hetkellä takana on monta onnistunutta imua, hyvä minä. Osaan jo itse herätä syömään, ainakin useimmiten. Yhtenä yönä äiti ja isä eivät laittaneet kelloa ja nukuin putkeen peräti kuusi tuntia - vanhemmat säikähtivät taas enemmän, kuin minä.

Olen jo käynyt kaupassa, kävelyllä, mummulassa ja kaksi kertaa neuvolassa. Neuvolassa minua ihmeteltiin ja meitä opetettiin tissi asian kanssa. Olen kaikissa muissa tilanteissa tosi lungisti, ainoat riehumiset ajoittuvat tissihetkiin ja iltaan. Iltaisin olen saanut muutamat hepulit, en osaa varmaan itsekkään kertoa miksi. Joskus kiukuttaa ja ei nukuta.

Olen myös kylpenyt heti kun napani viikon iässä putosi, Olen tavannut isovanhempiani, pikkuserkkuja ja kummeja. Ristiäispäiväni on päätetty, minä olen jo iso poika. Haen katsekontaktia ja tykkään hengailla iltaisin pystyasennossa. Iholla on hyvä olla ja omasta silkistäni tykkään eniten - isi usein kapaloi minut ja se rauhoittaa. Isi ja minä ollaan tosi hyviä ystäviä jo nyt, äitikin menettelee. Oikeastaan en niin kauheasti vielä välitä, kuka minua pitelee. Pidän siitä, kun isä laulaa tai soittaa kitaraa. Äidin laulua vielä hiukan ihmettelen. 

Äidin sanoin

Terveisiä tikkihelvetistä. Tikit eivät oikeastaan kaikessa häiritse, vaan juuri sellaisissa kriittisssä hetkissä, kuten silloin kun olen juuri saanut vauvan imemään. Imetys, se tuntuu minusta jopa kirosanalta. Mikään muu tässä vauvakuplassa ei oikeastaan säröile, kuin hankalat imetyssessiot. 

Minä ruiskin maitoa ruiskulla ja koitan tarjota vauvalle tissiä toisella kädellä. Joka paikka on maidossa ja pyykkikone pauhaa, Olen jatkuvasti keittämässä rintapumpun osia tai pumppaamassa maitoa seuraavaan ruokailuun. Voihan tissit.

Oma kroppa tuntuu aika vieraalta. Saavutin oman painoni vajaassa viikossa, joten ei sovi ollenkaan valittaa. Eteenpäin pääsee jo ihan hyvin ja en enää tunne olevani sillä tavalla kipeä. Selkä on hiukan jumissa kaikista kummallisista imetysasennoista. 

Osastoaikaan olen hiukan pettynyt. Miksi meille tyrkytettiin rintakumi? Miksi imetysasiassa ei autettu enemmän? Miksi V ei saanut jäädä nuokkumaan nojatuoliin ensimmäisenä yönä, kun olin tosi kivuissa? Miksi lähdimme osastolta niin aikaisin kotiin.

Ensimmäinen kauhunhetki oli jo heti kotiintullessa kun vauvan ruokaväli paukkui ja piti äkkiä kaivaa tissi esiin. Sitten vauva ei imenytkään, raivosi ja hötkyili. Olin paniikissa ja kaivoin kaapista pullon ja pumpun. Pumppasin hiukan ja koitin saada ruokaa vauvalle - jouduin hetki tarttumaan korvikkeeseen. Ensimmäinen ilta itkettiin sitä, että vauvastani tulee korvikevauva. Ei tainnut tulla, ja imetyksessäkin ollaan menty eteenpäin. 

Tässä kaikki viikon negatiiviset (lisäksi ehkä kylvettäessä liika öljy ja öljyiseksi jäänyt vauva). Olen kovasti nauttinut ja rakastunut joka päivä uudestaan ja uudestaan. Vauva tuoksuu ja näyttää täydelliseltä, ehdottoman ihana pieni poika. Pitkiä unia ja päiväistä rauhallisuutta pitäisi arvostaa paljon enemmän. Liian usein mietin, miksi vauva vain nukkuu niin sikeästi, onko sillä kaikki hyvin? Nyt se on alkanut ottaa takaisin iltaisin ja öisin, jolloin se valvoo ja hulisee, Pitäisi yrittää sillle viestiä, että öisin vain syödään ja nukutaan ja päivällä saa seurustella. Miten tuollaisen kirpun kanssa edes seurustellaan?

Vieraita käy paljon ja joskus se sotkee meidän rytmit. Sitten tissikiukkuillaan. Mutta jos tssi on ainoa huolenaihe meillä, en voi paljosta valittaa,

Sotkua olen oppinut sietämään. Maitoa, kakkaa, puklua, pissaa ja pölyä pyörii kaikkialla. Niin kauan, kun vauva on tyytyväinen ja nukkuu päivisin hyvin, kaikki on erinomaisen hyvin. Pienen pojan kädet hivelemässä (tai purisamassa) tissiä ja kaksi tunnistettavaa ilmettä sulattavat kerta toisensa jälkeen tämän äidin. Ihana, ihana vauva!