Kolmas viikko

Aika rientää sellaista vauhtia, ettei meinaa perässä pysyä. Olen jo nyt hieman haikealla mielellä, pieni vauvani on kohta kuukauden ikäinen! Kaikki on niin uutta ja jännittävää (pelottavaakin) että välillä havahdun miettimään, olenko nauttinut vauva-ajasta? Olenko pystynyt täälä kotona "pesiessä" tarpeeksi tuntemaan sitä valtavaa onnea, joka kuitenkin on minussa. Löydän sen pieninä hetkinä, pojan katsellessa minua hetken suoraan silmiin, silitellessä pienillä sormilla tai nukahtaessa syliin. 

Vauva-aikaan liittyy valtavasti huolta. Telkkarissa pyörii parhaillaan Pitääkö olla huolissaan? - niminen ohjelmaformaatti, jossa ihmiset saavat kysyä heitä huolestuttavia kysymyksiä. Minun pääni on huolestuttavia kysymyksiä täynnä. Ne hiukan häiritsevät onnellisuuskuplaani. Onneksi ulkopuolta välillä muistutellaan että lähes kaikki vauvan oudotkin jutut ovat ihan normaaleja - hän on vielä niin pieni. Vauva kasvaa ja kehittyy ollen jo nyt kolmen viikon iässä joka päivä erilainen.

Vauvan sanoin

Jaksan seurustella ihan vähän myös päivisin. Muutaman ensimmäisen viikon nukahdin päivisin ihan välittömästi syömisen jälkeen ja nukuin kuin tukki. Öisin jaksan itkeä ja touhuta - olen ihan vain virkeä! Jos nukkuu sikeästi päivisin, öisin on sitten energiaa. Äiti ei ole tästä ihan yhtä innoissaan, hän ei paljon kanssani öisin juttele. Minua saa kyllä hyssyttää niin kauan kuin vain jaksaa, mutta laitan sen vatsavaivojen piikkiin. Äiti kutsuu vaivojani refluksiksi, minusta ne ovat vain epämukavia.

Päiviini kuuluu monta kakkavaippaa, vaunulenkki ja mahdollinen vierailu jossain. Tällä viikolla olen käynyt esimerkiksi mökillä, vyöhyketerapiassa, ravintolassa, mummilassa ja neuvolassa. Kolmannella viikolla moni asia on minua vielä jännittänyt - mökillä kun jäimmekin yöksi, imetystyynyn puuttuminen ja ihan vain liian pitkäksi venynyt neuvolakäynti. Ainiin, sinä päivänä kun täytin kolme viikkoa, minulta otettiin verikoe! Se oli aika kamalaa, itkin vuolaasti. Toisaalta olen myös ollut tosi reipas joinain hetkinä. Kävimme launatai-iltana enon, mummin, isän ja äidin kanssa uudessa porvoolaisessa ravintolassa jossa vierähti lähes kolme tuntia. Minä nukuin koko ajan, ihan lopuksi vasta iski nälkä. Ravintolan kova hälinä tai kodin palohälytin eivät minua paljon hetkauta - kun olen päässyt uneen, uneni on oikein syvää. 

En pidä kylmästä. Syödessä kuumenen kuin lämpöpatteri, mutta voi kamala jos minulle ehtii tulla jossain välissä kylmä! Itken nykyisin myös isosti nälkääni - tissistä on tullut uusi paras ystäväni. Isin syliin hiljenen hyvin ja tykkään käydä hänen kanssaan peppupesulla, sillä äidin kämmen on liian pieni. Olenhan jo isompi, kuin viikko sitten.

Neuvolassa kerrottiin minun kasvaneen viikossa noin 500 g sekä muutaman sentin pituutta. Olin aika polleana. Minulla on kuitenkin vielä hiukan keltasuutta ja uutena kiusana sammasta suussa. Miten sekin on sinne joutunut? Tuttiin olen opetellut ahkerasti, välillä se on minusta ihan mukava. 

Tällä viikolla minua ovat käyneet katsomassa äidin ystävät. Talomme oli yhtäkkiä täynnä naisia, minä en jaksanut olla hereillä ja kuunnella sitä kaakatusta. 

Äidin sanoin

Vauva on hurmaava kun se seurustelee ja pitää jo silmiään enemmän auki. Olemme yrittäneet muodostaa joitakin rutiineja ja arkirytmin. Aika usein saa huomata, ettei sellainen noin pienen kanssa onnistu. On vaikeaa sopia aikatauluja tai ajoittaa kylpyhetki iltaan ennen nukahtamista. Milloin vauva oikeastaan nukahtaa? Se viihtyy tissillä niin hyvin, että välillä syödään tasaisesti kahden tunnin välein. Olin oikein iloinen siitä että vauva on kasvanut hyvin.

Huolenaiheita ovat jatkuvat unisäpsyt ja ajoittaiset refluksityyppiset oireet. Välillä valvotaan öisin kaikki kolme - en puhu tunnista tai parista vaan koko yöstä. Vauvan röyhyt ovat aika tiukassa ja niitä saa oikeasti metsästää. Vauva hakee myös lohtua kurjaan oloon tissistä ja kierre on valmis - jatkuva syöminen aiheuttaa vatsavaivat. Vauva itkee sydäntä särkevästi aamuyöllä, kuka voi olla antamatta tissiä kun se on ainoa keino. millä pieni hiljenee? 

Tätäkin opetellaan. Imetysvaikeudet me voitimme, kyllä vielä nämäkin. Vauvalla on lisäksi välillä oikein hyviä hetkiä ja kokonaisia öitäkin. Tärkeintä myös, että hän kasvaa.

Syksy on tullut ihan kirjaimellisesti. Olen havahtunut siihen, että iltaisin ei voi mennä ulkoilemaan mustaan vuorautuneena jos on itsesuojeluvaisto tallella. Joka päivä sataa enemmän tai vähemmän. Oma palautumiseni on ollut aika nopeaa, tikit eivät oikeastaan enää kolmen viikon kohdalla vaivaa nimeksikään ja muutenkin olo alkaa olla normaali. Omassa painossani olin jo viikon kohdalla. Voisin varmasti jo tässä kolmen viikon kohdalla aloittaa liikunnan vaunulenkkien lisäksi. Kaipaan tassia ja kunnon  hikitreeniä, onneksi jälkitarkastukseen ei ole enää montaa viikkoa.

Millainen synnytys oli isän mielestä?

Kyselin muutaman kysymyksen V:ltä liittyen synnytykseen. V oli synnytyksessä ja osastolla ollessa ihan korvaamatona apu. Nostan kyllä hattua kaikille jotka ovat selviytyneet synnytyksestä ilman apujoukkoja! Meidän synnytys oli pääasiassa postiivinen kokemus, niin kuin isän vastauksistakin selviää. 

Millaisia ennakkokäsityksiä sinulla oli synnytykseen liittyen?

Ajattelin sen olevan kivulias, pitkä ja väsyttävä. Olin myös varma että pessimismi iskee päälle jossain vaiheessa ja se kiukku kohdistuisi lähinnä minuun. Luulin, että usko loppuu jossain vaiheessa.

Vastasiko synnytys ennakkokäsityksiäsi?

Synnytys oli pajon helpompaa kuin kuvittelin kaikilla edellä mainituilla osa-alueilla. Aika kului paljon nopeammin kuin olin ajatellut.

Millainen rooli sinulla oli synnytyksessä?

Jeesailla ja pysyä positiivisena. Hoidin myös käytännön juttuja. Lähinnä höpöttelin ja pysyin kaverina. Lämpöpussin lämmittäminen ja sillä jeesaaminen oli mun tehtävä.

Oliko synnytyksessä mukavia hetkiä?

Ylipäätään siellä oli koko ajan jännittävää, hauskaa, uutta ja erilaista. Jotain ihan arjesta poikkeavaa. Olin koko ajan aika innoissani. Synnytys ja sairaalassa olo oli hauskaa aikaa - jäi jopa sellainen "festarihaikeus" kun se kaikki oli ohi. Ikään kuin tyhjä fiilis.

Mikä oli kaikista jännittävin vaihe?

Ponnistusvaihe ehdottomasti. Mietin jääkö Heidi henkiin kun pää oli syntynyt (huudosta päätellen). Sitten tietenkin se että itkeekö vauva synnyttyään. Laskin myös melko nopeasti vauvan varpaat.

Kokeilitko ilokaasua?

Joo, hyvää kamaa. 

Olitko tyytyväinen synnytykseen ja henkilökuntaan?

Olin. Mun mielestä kaikki tapaamamme ihmiset olivat välittäviä, eivät tehneet vain työtään vaan olivat siellä meitä varten. 

Millainen oli sinun ja vauvan ensikohtaaminen?

Heidi lähti peseytymään ja sillä välin puin vauvaa. Vauva taisi olla ihan unessa joten pukeminen ja vaipan laittaminen meni helposti. Sitten sain vauvan syliin. 

Miltä tuntui tulla isäksi?

Puolessa tunnissa "isän rakkaus" oli iskostunut. Nyt se vaan kasvaa koko ajan, mikäli mahdollista.

Lähtisitkö uudestaan mukaan synnytykseen?

Lähtisin ehdottomasti. Omasta mielestäni minulla ei ole petrattavaa - hoidin hommat aika mallikkaasti, vaikka itse sanonkin. Kokeilisin ehkä vetää vielä paremmat ilokaasupäädyt :)

Toinen viikko

Aika rientää, pikku jäbä on jo kaksi viikkoa vanha. Millainen tuo toinen viikko sitten oli vauvan ja äidin mielestä?

Vauvan sanoin

Tissiraivo on takana päin, sillä tällä viikolla minä opin syömään! Äiti taisi olla jo ihan hermona joka sai minutkin stressaamaan. Pullosta tuli helposti ja mukavasti, ei minulla ollut mitään valittamista sen suhteen. Äiti kävi jossakin imetystuki päivässä jonka jälkeen minä sitten suostuin syömään rintakumin ja ruiskun turvin. Äiti taisi olla onnesta soikeana, meidän ruokailuhetket lyheni ja muuttui kiukuttomiksi. Kiitos vain imetystukihenkilöille, jotka tsemppasivat (lähinnä äitiä). Eräänä aamuna äiti sitten tarjosi tissin minulle sellaisenaan. Pohdin ja mutristelin hetken, mutta sitten ajattelin yrittää. Tuosta aamusta lähtien olen syönyt molempia tissejä oikein hienosti eikä äidin ole tarvinnut pumppailla ja pestä rintakumia öisin. Äiti oikein säteilee ja minäkin opin rakastamaan tissiä. Joinakin öinä en haluaisi muuta tehdäkkään kun olla tissillä, vaikka se taitaa aiheuttaa minulle vatsan väänteitä. Ehkäpä tasapaino vielä löytyy, nyt kuitenkin iloitaan onnistuneesta imetyksestä. 

Öisin minä ihmettelen ja seurustelen, olen paljon enemmän hereillä. Neuvolatäti kävi meillä kylässä ja minä kävin myös neuvolassa. Olen päässyt vajaa toisen viikon ikäisenä myös vierailemaan sekä mummin että mummun luona. Olen hoitanut molemmat vierailut mallikkaasti. Meillä käy vieraita edelleenkin aika paljon - joskus jaksan olla hereillä, useimmiten en. Olen päässyt tapaamaan kummiani skypen kautta ja tavannut kaksi alle vuoden ikäistä vauvaa. Meillä oli kotona aika paljon vilinää ja vilskettä kun kolme pientä vauvaa itki eri puolilla taloa. Päivisin olen aika rauhallinen tapaus, annan vanhempieni puuhastella ja viihdyn myös itsekseni, Haluan olla enemmän hereillä ja tykkään hengailla sylissä, mieluiten pystyasennossa.

Mahani vaivaa minua. En osaa sanoa miksi, mutta olo on kurja. Joskus se liittyy kakan tekemiseen, joskus minua närästää. Äitiäkin aina närästää, joten ihmekkös tuo, Olen alkanut itkeä öisin, jota vanhempieni on vaikeaa katsella. Vauvat itkevät tietenkin, mutta minua selkeästi harmittaa jokin mahassani. Sen vuoksi olen näinkin pienenä käynyt jo vyöhyketerapiassa. Terapeutin mukaan minun suolistoni luultavasti on vielä kehittymätön, akupisteitä painaessa olin aika itkuinen. 

Hurmaan silti kaikki ympärilläni päivittäin. Painoa olin saanut toisen viikon aikana 150 g ja olin ehkä hiukan vähemmän keltainen. Neuvolatäti kutsui meidät kuitenkin vielä kontrolliin seuraavalla viikolla. Heijasteeni olivat ihan kunnossa ja neuvolatäti kehui minua jänteväksi vauvaksi!

Äidin sanoin 

Ensinnäkin, ihanaa kun imetys onnistuu. En voisi olla siitä iloisempi. Olen alkanut hiukan harmitella, miten meitä imetykseen ohjeistettiin osastolla ollessamme. Miksi meille tyrkytettiin rintakumi? Vauva imee rintaa nyt niin mallikkaasti. Imetystyyny on ihan korvaamaton kapine - olen jo kertaalleen pessyt sen sappiseippualla kakkavahingon päätteeksi ja todennut sen myös kuivuvan seuraavaalle syötölle! 

Vauva viihtyy ulkona vaunuissa ja autossa. Silloin uni on syvää. Päivisin pääasiassa pikku V nukkuu missä vain ihan rauhassa ja herää itse syömään. Öisinkin vauva osaa jo itse herätä syömään. Olen hiukan huolissani maitoni riittävyydestä, mutta eiköhän pissavaippojen normaali määrä kerro sen saavan tarpeeksi ruokaa? Jokainen vanhempi varmasti stressaa tästäkin asiasta. Nyt kun imetys ei ole enää ongelma, keskityn miettimään muita asioita.

Nämä "muut asiat" ovat vatsavaivat. Diagnosoin vauvaa joka yö erilaisten oireiden perusteella. Onko sillä refluksi, koliikki, kehittymätön suolisto vai jopa vatsatauti? Ensimmäiset kaaripulautukset säikäyttivät. Lohduton itku (kiljuminen) on kamalaa katseltavaa, miten voisin vauvaa auttaa? Olen jo ostanut muutamaa erilaista maitohappotippaa, cuplatonia ja varautunut vatsaystävällisellä D-vitamiinilla. Käytin vauvaa myös vyöhyketerapiassa. Se on niin kovin pieni, ettei millään haluaisi sen vielä kärvistelevän mahansa kanssa. Se ehtii kyllä, vielä aikuisiässäkin.. Olen jättänyt ruokavaliostani nyt pois vehnän ja suklaan, sekä vähentänyt maitotuotteet ihan minimiin. 

Oma oloni on aika hyvä jo. Tikit eivät enää istuessa vaivaa, tuntuvat kyllä. Paino on nyt jopa hiukan vähemmän, kun ennen raskautta. Energiaa olisi, jos vauva saisi nukuttua hiukan pidempiä pätkiä öisin. Tällä hetkellä joudun ottamaan univelkaa kiinni päivisin, jolloin minulla olisi muutakin tekemistä.